Kotimaa

IS-kysely: Brysselin suomalaistoimijat: Hän on paras meppimme

Julkaistu:

IS-kysely
Brysselin suomalaistoimijat kertoivat IS:n kyselyssä, kuka on paras euroedustajamme.
Vihreiden Satu Hassi on vaikutusvaltaisin ja parhaiten onnistunut suomalaismeppi, kyselystä ilmenee.

- Kova vastus. Siitä, ajaako hän Suomen asiaa, voidaan väitellä, mutta kiistatta hän on vaikutusvaltainen vihreiden ryhmässä, eräs lobbari vastasi.

Toiseksi selvityksessä selviytyi keskustan Riikka Manner ja kolmanneksi nousi kristillisdemokraattien Sari Essayah.

Täysin vaille nimeämistä jäi kolme euroedustajaa: keskustan Hannu Takkula, sosiaalidemokraattien Mitro Repo ja perussuomalaisten
Sampo Terho. Tosin Repo mainittiin kahdesti ryhmätoverinsa
Liisa Jaakonsaaren (sd) kohdalla: EU-väki kokee Revon raskaana taakkana kokeneen Jaakonsaaren harteilla.

Useat euroedustajia arvioineet ihmettelivät, miten keskustan europarlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki on jäänyt oletettua harmaammaksi.

Haastateltavien mukaan yleensä jäsenmaiden entiset pääministerit ja muut kärkihahmot ovat merkittävissä rooleissa Euroopan parlamentin työskentelyssä. Jätteenmäki toimi Suomen pääministerinä lyhyen aikaa vuonna 2003.

Seuraavat eurovaalit pidetään kesäkuussa 2014.

Näin Hassia kuvailtiin: "Tehokas, määrätietoinen, jopa häikäilemätön"


Satu Hassia kiiteltiin osaavaksi ja päämäärätietoiseksi mepiksi, joka osaa asiansa. Lisäksi hän on onnistunut nousemaan merkittävään asemaan oman ryhmänsä sisällä.

- Ajaa rohkeasti eteenpäin puolueensa politiikkaa, vaikka Suomessa onkin saanut osakseen kritiikkiä etenkin rikkidirektiivin osalta, eräs virkamies kuvailee.

- Monien mielestä vaikea henkilö. Tärkeä rooli omassa ryhmässä, mistä osoituksena ollut kahden tärkeän asiakokonaisuuden koordinaatiovastuu: rikkipäästö ja kemikaali, yksi lobbari kuvailee.

Toisen lobbarin kuvailu Hassista on samankaltainen. Molemmat lobbarit arvostavat Hassin työtä, vaikka harmittelevatkin, ettei tamperelaismepin yhteistyö aina suju kuin ruusuilla teollisuuden etuja ajavien lobbareiden kanssa.

- Satu Hassi on monella tapaa ihannepoliitikko: tehokas, määrätietoinen ja jopa häikäilemätön.

 

Hassi: "Oho! Tulipa yllätyksenä"


Hassi on ilahtunut kuullessaan IS-kyselyn tulokset.

- Oho! Tulipa yllätyksenä. Vau, olen imarreltu, iloitsi torstaina lentokentällä ollut hyväntuulinen Hassi.

Itseään koskevat kuvailut Hassi tunnistaa tutuiksi.

- Teollisuuslobbarit ovat tottuneita siihen, että heihin suhtaudutaan myötäsukaisesti, ainakin kasvokkain. Itse sanon sen, mitä oikeasti ajattelen. Se on reilumpaa niin.

Kaksi viiden vuoden kautta europarlamentissa istunut Hassi ei hae jatkokaudelle.

- Viiden vuoden kakku on pitkä. Tamperelaiselle matka-ajat Brysseliin on melkein kaksinkertaiset helsinkiläiseen verrattuna.

Selvityksessä haastateltiin nimettömänä 40 Brysselissä työskentelevää suomalaista parlamentin, komission ja ulkoministeriön virkamiestä, lobbaria ja EU-asioihin perehtyneitä toimittajia. He ovat seuranneet Euroopan parlamentin työskentelyä. Suurin osa kyselyyn vastanneista työskenteli lobbareina ja virkamiehinä.

Alla olevassa kuvasta näet, miten Brysselissä toimivat suomalaiset antoivat pisteitä euroedustajillemme. Saat kuvan suuremmaksi, kun klikkaat sitä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt