Aune, Oona

Kotimaa

Järjestäjä: "Ovimiesten ainoat aseet olivat kirjaston tuolit"

Julkaistu:

yhteenotto
Poliisilla ja puukotukseen päättyneen kirjan esittelytilaisuuden järjestäjillä on erilaiset näkemykset ovea vartioineiden miesten varustautumisesta väkivaltaan.
Tapahtumajärjestäjä Jkldiy:n mukaan ei ole tietoa, että ovimiehet olisivat tuoneet tapahtumapaikalle, Jyväskylän kaupunginkirjastoon aseita.

Aiemmin perjantaina poliisi kertoi tiedotteessaan kahakan molempien osapuolten varustautuneen "toisen vahingoittamiseen soveltuvilla välineillä".

– Järjestäjän edustajat käyttivät kirjaston tuoleja saadakseen pidettyä hyökkääjät etäämmällä. Minulla ei ole tietoa mistään muista välineistä, Jkldiy:n edustaja kertoo IS:lle.

Keski-Suomen poliisi ei ole vielä tarkentanut, millaisista vahingoittamisvälineistä on järjestäjien osalta kyse. Patriooteiksi otaksutuilla hyökkääjillä oli mukanaan teräaseita ja pullopusseja.

– Tiedotteessa ei kuitenkaan ole tarkoitettu vain tuoleja. Jotain muutakin heillä oli, poliisin tiedottaja Tuomo Korhonen muotoilee.

Suoritetussa esitutkinnassa on käynyt ilmi, että järjestäjän toimesta oli pyydetty vapaaehtoista henkilöä seuraamaan paikalle tulijoita äärioikeistolaisten aiheuttaman mahdollisen häiriön vuoksi. Mies ei ollut virallinen järjestyksenvalvoja. 

Poliisin mukaan yhteenotto syntyi, kun ovea vahtinut vapaaehtoinen valvoja pyrki estämään kolmen henkilön sisälle pääsyn.  Ovimiestä tuli auttamaan toinen mies, jota tilanteen aikana puukotettiin.

Kirjaston näkökulmasta Äärioikeisto Suomessa -kirjan esittelytilaisuuden vastuullinen järjestäjä ja maksaja oli kokoustilan varannut Jyväskylän yhteiskunnallinen opisto, joka sopi ovimiesten tarpeesta yhdessä Jkldiy:n kanssa.

Kaikki kuusi ovimiestä olivat Jkldiy:n asettamia. He eivät olleet virallisia järjestysmiehiä. Jkldiy:n edustaja pitää ratkaisua onnistuneena.

– Jos ovella olisi ollut vain yksi tai kaksi miestä, olisivat hyökkääjät varmaan yrittäneet sisälle hanakammin. Jos he olisivat onnistuneet, seuraukset olisivat voineet olla vakavampia.

Yksi ovimiehistä sai hyökkääjän puukosta iskun lapaluuhunsa. Mies pääsi sairaalasta seuraavana aamuna, eikä hänen vammansa ole Jkldiy:n edustajan mukaan vakavia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kännykkää tavoitellut mies putosi kuusi metriä metroradalle Kontulassa – käveli raidetta pitkin pelastajia vastaan

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    5. 5

      Kaaos Washingtonissa syvenee – Trumpin kampanja julkaisi hämmentävän murha-aiheisen videon

    6. 6

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    7. 7

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    8. 8

      Bussi jumittui poikittain keskelle Itäväylää Helsingissä – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    9. 9

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    10. 10

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    3. 3

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    6. 6

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    7. 7

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    10. 10

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kännykkää tavoitellut mies putosi kuusi metriä metroradalle Kontulassa – käveli raidetta pitkin pelastajia vastaan

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    5. 5

      Kaaos Washingtonissa syvenee – Trumpin kampanja julkaisi hämmentävän murha-aiheisen videon

    6. Näytä lisää