Heikki, Henna

Kotimaa

Kaaos lentokentällä – "Mentiin kuin karjalauma"

Julkaistu:

Helsinki-Vantaan lentokentän lähtöselvitysjärjestelmän vika kuumentaa matkustajien tunteita.
Lentoja myöhästyttäneen vian syy ei ole vielä selvinnyt. Lentokentän
odotusaulassa vallitsi aamun tunteina kaaos, kun matkustajat eivät päässeet ilmoittautumaan lennoilleen.

Saksasta Suomeen matkustaneet Norihito ja Yuki Shimizu olivat menossa Rovaniemelle.

- Tämä on kauheaa, Yuki Shimizu totesi.

Norihito Shimizu puolestaan ihmetteli, onko lentokentällä vallitseva hässäkkä normaalia. Tieto siitä, että ei ole, helpotti hieman. Tiedotuksen vähyys kuitenkin ihmetytti pariskuntaa.

Kotiinsa Göteborgiin matkalla olleet Juuso Purovuo ja Iiro Malinen olivat saapuneet lentokentälle kuudelta aamulla, eivätkä olleet vielä puoli kymmeneen mennessä päässeet etenemään turvatarkastukseen asti.

- Työt olisivat kohta alkamassa Göteborgissa.

Münchenin lentoa odottaneet Veli-Pekka Koriseva ja Helena Lalin olivat odottaneet jo kolmen tunnin ajan, eli puoli seitsemästä saakka. Koneen olisi pitänyt lähteä jo kahdeksalta.

- Tilanne oli aamulla hirveä, koko aula oli ihmisiä mustanaan. Ei minkäänlaista henkilöohjausta, Koriseva ihmetteli.

- Mentiin kuin karjalauma aavikolla, hän kuvaili kaaosta.

Korisevan mukaan suomalaisilla olisi paljon opittavaa. New Yorkiin ja Milanoon usein lentävänä hän on pannut merkille, että sikäläisillä kentillä järjestelyt toimivat myös ongelmien ilmetessä.

Tämä näkyy muun muassa siten, että matkustajille saadaan nopeasti pystyyn radat jonottamista varten.

Kello kymmenen lähestyessä tilanne näytti olevan helpottumaan päin. Matkustajat jonottivat turvatarkastukseen ja aulassa mahtui jo kävelemään.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    2. 2

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Alaikäinen poika riehui Helsingissä – löi miestä päähän ja potkaisi virkapukuista poliisia rintaan

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Mitä kuuluu Poliisiopisto-elokuvien tähdille? Näin heille kävi 80-luvun hittielokuvien jälkeen: lääkeyliannostus, traaginen kuolema...

    7. 7

      Laura Huhtasaari graduunsa kohdistuvista epäilyistä: ”Härskiä peliä, niin härskiä peliä”

    8. 8

      Rikoksesta tuomittu valtakunnansyyttäjä Ylelle: ”Luulen tietäväni, miltä Jari Sillanpäästä tuntuu”

    9. 9

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    10. 10

      Näitä Suomen aarteita Venäjällä himoitaan – tuore dokumentti nosti valokeilaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    2. 2

      Järisyttävän elämänmuutoksen tehnyt Ringa Ropo saapui Urheilugaalaan ensi kertaa uuden rakkaansa kanssa – pari hehkui onnea punaisella matolla

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Pikkulapsi sairaalaan Las Palmasin lentohelvetistä – kapinoivat matkustajat vaativat tavaroitaan lentokoneesta

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. 6

      Alma Median tutkimus: Sauli Niinistön kannatus on pudonnut selvästi

    7. 7

      Kaksi metsuria loukkaantui vakavasti työtapaturmassa – tapahtumasarja oli todella erikoinen

    8. 8

      Sauli Niinistö havaitsi muutoksen Putinin asenteessa Suomen-vierailulla heinäkuussa: ”Yllätti minut aika lailla”

    9. 9

      ”Lapset oksentavat, vanhukset pyörtyvät” – Las Palmasissa 36 tuntia odottanut Olli-Pekka haukkuu matkanjärjestäjän

    10. 10

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    3. 3

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    4. 4

      Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    7. 7

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    8. 8

      Palkittu muusikko kävi käsiksi ja roikkui juontajan rinnuksissa – haukkui gaalassa Ylen, helsinkiläiset ja Lilli Paasikiven

    9. 9

      Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

    10. 10

      13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Anneli Auer jäi korvauskäräjillä miinukselle – vaati miljoonakorotusta

    2. 2

      Poliisi: Skotlannissa kadonnut 38-vuotias Riina on löydetty turvassa – ehti olla kateissa yli viikon

    3. 3

      Meghan Markle rikkoi räikeästi protokollaa kouluvierailulla – teki kuninkaallisilta tiukasti kielletyn eleen

    4. 4

      Alaikäinen poika riehui Helsingissä – löi miestä päähän ja potkaisi virkapukuista poliisia rintaan

    5. 5

      Espoosta paljastui järkyttävä suhdehelvetti: Oma mies hakkasi naista vuosien ajan joka viikko ja raiskasi kerran kuussa

    6. Näytä lisää