Romanikerjäläisten joukkopaon yksi syy löytyy elokuulta 2011

Julkaistu:

Helsingin kaupungin ratkaisu elokuussa 2011 näkyy nyt kaupungin kerjäläistilanteessa.
Poliisi tyhjensi Helsingin Kalasataman romanileirin elokuussa 2011, kun alueella sijainneen sosiaalikeskus Sataman vuokrasopimus umpeutui.

- Se on rauhoittanut tilannetta. Nyt on poikkeuksellisen hiljainen talvi. Kalasatamassa väki oli aika pitkälle syksyyn, pakkasiin saakka, Helsingin kerjäläistyöryhmän puheenjohtaja Jorma Räihä kertoo.

Helsingin kaupunki joutui järjestämään muutama vuosi sitten hätämajoitusta, kun kylmyys yllätti maahan saapuneet romanit. Tuolloin kaupunki ja Diakonissalaitos järjestivät hätämajoitusta muutamille perheille Munkkisaaressa sijaitsevassa entisessä huumevieroitusyksikössä sekä Hietaniemenkadulla asunnottomien palvelukeskuksessa.

Räihä kertoo kaupungin saaneen paljon palautetta hätämajoituksen järjestämisestä. Hätämajoitusta ei järjestetty enää viime talvena.

Tällä hetkellä Suomessa majailee noin parikymmentä Bulgarian ja Romanian romania, jotka majoittuvat pääasiassa yksityisasunnoissa.

Kevään tullen kiertolaiset jälleen palaavat, Räihä uskoo.

- Ongelmat pitäisi ratkaista lähtömaassa. Etenkin Helsingin kaupunki joutuu kantamaan yksin aika paljon vastuuta tästä Suomessa. Valtiovalta voisi tulla vähän enemmän vastaan, Räihä toivoo.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt