Hilma

Kotimaa

Täällä ovat Suomen ylipainoisimmat synnyttäjät

Julkaistu:

Ylipaino lisää selvästi synnyttäjän todennäköisyyttä turvautua keisarileikkaukseen.
Riski kasvaa sitä mukaa kun painoa tulee lisää, ja sen kasvu näkyy jo lievästi ylipainoisilla.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan normaalipainoisista ensisynnyttäjistä leikkauksella on synnyttänyt viime ja toissa vuonna alle viidesosa, lihavista joka kolmas. Lihaviksi katsotaan henkilöt, joiden painoindeksi on yli 30.

Uudelleensynnyttäjistä leikkaukseen päätyi harvempi: joka kymmenes normaalipainoisista ja joka viides lihavista.

Professori Mika Gissler THL:lta kertoo, että lukujen taustalla on erityisesti ylipainon tuoma suurentunut riski diabetekseen ja muihin kroonisiin sairauksiin. Diabetes kasvattaa sikiön kokoa, jolloin alatiesynnytys vaikeutuu. Tosin ylipaino vaikeuttaa myös keisarileikkausta, mutta se on silti usein turvallisempi vaihtoehto, jos sikiö on iso.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Myös äidin kunnolla on vaikutuksensa alatiesynnytyksen onnistumiseen, mutta Gisslerin mukaan se ei ole yhtä suuri tekijä kuin sikiön koko.

– Mitä isompi äiti, sitä todennäköisemmin hän on huonossa kunnossa ja kyllä se ponnistusvaiheeseen vaikuttaa.

Terveydenhuollon ammattilaiset suosittelevat useimmissa tapauksissa alatiesynnytystä, sillä sen riskit ovat huomattavasti keisarileikkausta pienemmät. Gisslerin mukaan esimerkiksi äitien kuolleisuus on leikkauksissa moninkertainen.

Ylipainoisia synnyttäjiä yhä enemmän

Ylipainon tuomat hankaluudet ovat viime vuosina lisääntyneet synnytyksissä.

– Kookkaampia synnyttäjiä tulee yhä enemmän, joten tämä on myös terveydenhuollolle entistä suurempi ongelma, Gissler sanoo.

Viime ja toissa vuonna synnyttäjistä oli ylipainoisia kolmasosa. Yli 30:n painoindeksi oli reilulla kymmenesosalla.

Kaikkiaan keisarileikkausten osuus synnytyksistä ei ole Suomessa juuri noussut ja se on varsin maltillinen moniin muihin maihin verrattuna. Etelä-Euroopassa jopa puolet lapsista syntyy leikkauksella.

– Erityisesti niissä maissa, joissa lääkäri saa palkkioita toimenpiteistä, niihin päädytään usein. Kiinassa joillain alueilla luku on niinkin korkea kuin 80 prosenttia, Gissler kertoo.

Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan normaali keisarileikkausten määrä on korkeintaan 15 prosenttia synnytyksistä.

Ylipainoisia eniten Kainuussa

Suomessa joka kolmas synnyttäjä on THL:n mukaan ylipainoinen. Ylipainoisten osuus oli viime ja toissa vuonna suurin Kainuun keskussairaalassa, jossa heitä oli 42,5 prosenttia. Hoikimpia synnyttäjät olivat Helsingissä Kätilöopiston sairaalassa, jossa ylipainoisia oli 27,6 prosenttia.

Imukuppisynnytysten määrä on viime vuosina kasvanut. Vuonna 1993 niitä oli kymmenisen prosenttia, viime vuonna noin 15 prosenttia ensisynnytyksistä. Imukuppiin joudutaan turvautumaan, jos alatiesynnytys ei ota onnistuakseen.

90 prosenttia alateitse synnyttävistä saa jotain kivunlievitystä. Spinaali- tai epiduraalipuudutus on kahdella kolmesta. Yli puolet käyttää ilokaasua.

Ota kantaa

Oletko huolissasi kunnostasi?

Kyllä 48% En 52%
Ääniä yhteensä 3261

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    2. 2

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    5. 5

      F1-talli valitsee kuljettajaksi Robert Kubican – sensaatiomaisesta paluusta tulossa totta

    6. 6

      Lauri Markkanen on takonut NBA:n ennätyksen! Chicago Bullsilta hieno kooste ilotulituksesta

    7. 7

      Ainutlaatuinen video näyttää Therese Johaugin reaktion – tyly uutinen paljastui hänelle tv-kameroiden edessä

    8. 8

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    9. 9

      Mitro Revon irtisanomiskäräjät alkoivat – sovinto ei vielä pois suljettu

    10. 10

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    2. 2

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    3. 3

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    6. 6

      Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

    7. 7

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    8. 8

      7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

    9. 9

      Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

    10. 10

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    4. 4

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    5. 5

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    6. 6

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    9. 9

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      8-vuotiaan isä kuoli onnettomuudessa – syyte: Äiti kavalsi poikansa perinnöstä yli 40 000 €

    2. 2

      Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

    3. 3

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    4. 4

      Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

    5. 5

      F1-talli valitsee kuljettajaksi Robert Kubican – sensaatiomaisesta paluusta tulossa totta

    6. Näytä lisää