Saana, Saini

Kotimaa

Vaarallisen karhun etsintä keskeytettiin – poliisi kehottaa varomaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi varoittaa Pertunmaalla liikkuvasta haavoittuneesta karhusta.
Aamulla Pertunmaan Kuortissa rekka-autoon törmänneen ja loukkaantuneen karhun jäljestäminen on keskeytetty pimeän ajaksi. Poliisin virka-apuna toimivat metsästäjät jatkavat karhun etsimistä aamulla.

Alueella liikkuvia ja asuvia kehotetaan edelleen varovaisuuteen sekä välttämään liikkumista maastossa Koskiojärven ja Peräkylän alueella.

Karhuun liittyvät havainnot pyydetään ilmoittamaan hätäkeskukseen.

Karhu oli ylittämässä tietä, kun rekka-auto törmäsi siihen viiden aikaan aamuyöllä. Onnettomuus tapahtui 5-tiellä, Kuortista neljä kilometriä etelään.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Karhu loukkaantui törmäyksessä, mutta jäi henkiin. Se pakeni törmäyspaikalta.

Poliisi jäljitti karhua aamun ajan riistanhoitoyhdistyksen ja koirien kanssa. Eläin on jatkanut matkaansa luoteeseen 5-tien pohjoispuolelle.

Jäljistä päätellen karhu on ylittänyt läheisen Koskio-järven ja jatkanut matkaansa Peräkylän alueelle.

- Karhu on ilmeisesti loukkaantunut pahasti, sillä se laahaa itseään, mutta pystyy edelleen liikkumaan, rikoskomisario Simo Hämäläinen kertoo.

Loukkaantunut karhu voi olla vaarallinen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    3. 3

      Video: Ikävä loukkaantuminen SM-liigan ottelussa –HPK:n pelaaja vietiin paareilla kaukalosta

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. 6

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    7. 7

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    8. 8

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    9. 9

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    10. 10

      Hesburger, Mäkkäri ja Burger King: Tunnistaisitko aidot hampurilaiset niiden mainoskuvista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    6. 6

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    4. 4

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    8. 8

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    3. 3

      Video: Ikävä loukkaantuminen SM-liigan ottelussa –HPK:n pelaaja vietiin paareilla kaukalosta

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    6. Näytä lisää