Enni, Eine

Kotimaa

Nousi väärään kyytiin Seinäjoella – raju pahoinpitely, kidnappaus ja ryöstö

Julkaistu:

Ravintolasta Seinäjoella kotiinsa mennyt nuorimies erehtyi väärän auton kyytiin sunnuntaiyönä.
Etelä-Pohjanmaan poliisin mukaan mies oli pyytänyt kahta nuorta miestä kuljettamaan itsensä kotiin Seinäjoen keskustasta noin kello yhden aikaan.

Miehet olivat ajaneet vanhalla punaisella henkilöautolla, jonka poliisi arvelee olevan joko Mazda 323 tai vastaava malli.

Kyyditsijät olivat ottaneet miehen kyytiinsä ja ryhtyneet pahoinpitelemään häntä rajusti. Pahoinpitelyn tarkoituksena oli vaatia mieheltä tämän pankki- ja luottokortteja sekä niiden tunnuslukuja.

Pahoinpitely oli varsin raakaa, mies oli saanut useita nyrkiniskuja päähänsä sekä kasvojensa alueelle, niin että hänen toinen silmänsä oli muurautunut umpeen. Poliisin mukaan alustavien lääkäritutkimuksien mukaan on mahdollista, että lyönneistä on aiheutunut myös luunmurtumia.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Pahoinpitelyn rajuuden vuoksi uhri oli luovuttanut pyydetyt kortit ja tunnusluvut ryöstäjille, jotka olivat onnistuneet nostamaan automaateilta useiden tuhansien eurojen edestä rahaa. Nostot ovat tapahtuneet noin kello 3.30 aikaan.

Lopulta muutaman tunnin vapaudenriiston jälkeen tekijät vapauttivat uhrin läheisen jalkapallokentän pysäköintialueelle, josta uhri pääsi jalkaisin kotiinsa.

Uhrin kuvauksen mukaan tekijät olivat nuorehkoja vaaleatukkaisia miehiä, jotka olivat pituudeltaan noin 170 cm – 180 cm.

Poliisi pyytää yleisöltä havaintoja Seinäjoen keskustassa ja Joupin Citymarketin Otto-automaatin vaiheilla kyseisenä yönä kello 03.30 aikoihin liikkuneesta punaisesta autosta.

Mahdolliset tiedot pyydetään soittamaan virka-aikana poliisin numeroon 0400-762009.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. 6

      Metsästyskoira ampui isäntänsä Venäjällä

    7. 7

      Happoradion rumpali avautui lumikaaoksesta: ”Eristys päällä” – tuhansia jälleen saarroksissa Alpeilla

    8. 8

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    9. 9

      Kalifornian kiduttajaäidin sisko NBC:lle muutoksesta perheidyllissä: He alkoivat yllättäen elää ”menetettyä” nuoruuttaan

    10. 10

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    3. 3

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    8. 8

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    9. 9

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    10. 10

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    7. 7

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    10. 10

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      Bill Gatesin 21-vuotias tytär elää silmitöntä luksuselämää – isä ei jätä tyttärelleen miljardiperintöä: ”En aio haudata lapsiani rahaan”

    3. 3

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    4. 4

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    5. 5

      Helsingissä veden varaan joutuneen pelastanut mysteerisankari tavoitettiin – käveli itse poliisiasemalle ja jatkoi hyviä tekojaan

    6. Näytä lisää