Jari, Jalmari

Kotimaa

Oikeus vapautti kirkosta arvometallia varastaneen - 11000 euron saalis toisen korvattavaksi

Julkaistu:

Lahtelaisesta Joutjärven kirkosta varastettiin sata metriä messinkistä ikkunalistaa, jonka arvo oli 11400 euroa.
Viimekeväisestä metallivarkaudesta Päijät-Hämeen käräjäoikeus tuomitsi kaksi miestä maksamaan metallien arvon yhteisvastuullisesti Joutjärven seurakunnalle.

32-vuotias lahtelainen valitti alioikeuden tuomiosta ja vaati 45 päivän mittaista ehdotonta vankeustuomiota muutettavaksi yhdyskuntapalveluksi. Lisäksi hän vaati alioikeuden määräämän korvauksen kumoamista, koska ei ollut tiennyt metallia varastetuksi, vaikka olikin myymässä sitä keikkojen päätekijän kanssa romuliikkeeseen.

Kouvolan hovioikeus totesi, että lahtelaismies oli syyllistynyt kätkemisrikokseen ja vapautti hänet vahingonkorvauksista. Koko korvauslasku menee nyt rikoskumppanin maksettavaksi.

Rikoskumppani syyllistyi myös Alvar Aallon Ristinkirkon metallivarkauteen. Lahtelaisesta Ristinkirkosta vietiin toukokuun lopulla kolme messinkistä rappurallia, joiden yhteisarvo oli 7500 euroa. Varas paloitteli rappurallit ja myi ne romuliikkeeseen.  Hänelle tuomittiin vuosi ehdotonta vankeutta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaksikko on vuosien varrella tuomittu lukuisia kertoja omaisuusrikoksista. Päätekijä on tuomittu 25 kertaa vankeusrangaistuksiin kymmenen vuoden aikana ja apumies 16 kertaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

    6. 6

      Tapsa, 64, on ollut yksin koko ikänsä – ”Enää en ketään huolisikaan”

    7. 7

      Pelastuslaitos sai vaikean tehtävän Kalajoelle – paikalle tarvittiin nostolava-auto

    8. 8

      Tulli epäilee: Torniolaismiehen kävelyreissuilla oli rikollinen tausta – salakuljetti yli 400 kiloa nuuskaa Suomeen

    9. 9

      Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

    10. 10

      Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

    11. Näytä lisää

      Maapallon pyöriminen hidastuu – tutkijat arvioivat, että vuonna 2018 tapahtuu rajuja maanjäristyksiä

    4. 4

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    5. 5

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    6. 6

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    7. 7

      Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

    8. 8

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    9. 9

      188-senttinen sairaanhoitajaopiskelija ei kelvannut muotialalle – sai tylyä palautetta vartalostaan: työskentelee nyt alusvaatemallina

    10. 10

      90-metrinen risteilyalus katosi vuonna 2013 – ratkaiseeko Kaliforniaan ajautunut ruosteinen hylky aavelaivan arvoituksen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    5. 5

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    6. 6

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    7. 7

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    8. 8

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

    2. 2

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    3. 3

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    4. 4

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    5. 5

      NHL-seura tiedotti: Kari Lehtonen jää sivuun henkilökohtaisista syistä

    6. Näytä lisää