Anja, Anita

Kotimaa

Poliisi selvitti: Palokuntalaiset veivät 13 laatikkoa Pirkka-olutta

Julkaistu:

Kanta-Hämeen poliisi on selvittänyt Lopen sopimuspalokuntalaisten tiloista löytyneiden oluiden alkuperän.
Lauantaina 3.11. Lopella kantatie 54:lla kaatui rekka, jonka lastina oli Pirkka III-olutta, jotka olivat matkalla hävitettäväksi jätteenkäsittelylaitokseen.

Osa lastina olleista olutlaatikoista lensi suistumisen seurauksena maastoon. Osa myös hajosi.

Onnettomuuspaikalle oli hälytetty tilannetta hoitamaan Lopen sopimuspalokuntalaisia eli kansanomaisemmin VPK:n henkilöstöä.

9. marraskuuta paloesimies Lopelta ilmoitti Kanta-Hämeen poliisille, että Lopen paloaseman ja Läyliäisten paloaseman tiloista oli löytynyt yhteensä 13 laatikkoa Pirkka- III olutta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Asiasta laadittiin poliisitutkintailmoitus ja pyrittiin selvittämään, mitä oluita ne ovat ja mistä ne ovat sinne tulleet.

Tutkinnassa selvisi, että oluet olivat peräisin kaatuneesta rekasta. Paikalla olleet sopimuspalokuntalaiset olivat yksissä tuumin ottaneet oluet haltuunsa ja kuljettaneet palokunnan tiloihin.

Asiasta laadittiin rikosilmoitus näpistys-rikosnimikkeellä, koska anastetun omaisuuden arvo oli noin 300 euroa. Poliisi takavarikoi oluet tutkinnan ajaksi.

Asianomistaja ei vaadi tässä tapauksessa rangaistusta, ja tämän vuoksi poliisi päättää asian esitutkinnan viemättä asiaa syyttäjän harkittavaksi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

    2. 2

      Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

    4. 4

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    5. 5

      Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

    6. 6

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    7. 7

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    8. 8

      Meri Turunen, 21, on Fitnessmalli 2017!

    9. 9

      Koeajo: Dieselin maine mataa, mutta tämä loistomalli luottaa hienoon nakupataan

    10. 10

      Mehutölkkipommi, itsemurha-auto ja smurffi – tällaista tavaraa häädetty Isis on hylännyt tukikohtiinsa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    3. 3

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    4. 4

      Pitkä ennuste julki: Näin talven ensimmäiset merkit saapuvat Suomeen

    5. 5

      Manuela Bosco julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Tuure Kilpeläisen kanssa – hymyilee rakkaansa kainalossa

    6. 6

      Olisitko tiennyt vastauksen 60 000 euron arvoiseen kysymykseen? Haluatko miljonääriksi? -kisailija jäi vain kolmen kysymyksen päähän jättipotista!

    7. 7

      Nyt puhuu Tähdet, tähdet -ohjelmasta potkut saanut Tomi Metsäketo: ”Olen hakenut naisseuraa joskus turhankin kärkkäästi”

    8. 8

      Nuori nainen julkaisi paljonpuhuvan kuvaparin: jo pieni kuvanmuokkaus muuttaa ulkonäköä hätkähdyttävästi – huomaatko eron?

    9. 9

      Harvinainen näky: Kaikki elossa olevat USA:n ex-presidentit saapuivat lavalle hyväntekeväisyyskonsertissa

    10. 10

      Vaeltamaan lähtenyt nuoripari löydettiin kuolleina USA:ssa – vaikuttivat syleilevän toisiaan, vieressä käsiase

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    4. 4

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    5. 5

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    6. 6

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    7. 7

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    8. 8

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    9. 9

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    10. 10

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Syysloma on saateltu päätökseen” – Itä-Suomessa tapeltiin ja pahoinpideltiin koko viikonloppu

    2. 2

      Tutkimus listasi maailman maat saastekuolemien mukaan – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Ei vain urbaanilegenda: Hammastahnalla voi korjata puhelimen näyttöä

    4. 4

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    5. 5

      Juha Tapio ja Jari Sillanpää villitsivät Fuengirolassa – Fugefest myytiin loppuun: suomalaisia kyydittiin paikalle tilauslennoilla

    6. Näytä lisää