Ursula

Kotimaa

Uhkaako katastrofi vai ei? 20 kysymystä Talvivaarasta

Julkaistu:

Ympäristötuho
Suomalaiset ovat huolestuneita siitä, millaisen tuhon jätevesialtaan vuoto aiheuttaa.
1. Mitä Talvivaarassa oikein tapahtuu?

- Kaivosalueen sisälle rakennetun kipsisakka-altaan pohjassa havaittin sunnuntain vastaisena yönä reikä, josta alkoi virrata metalli- ja suolapitoista vettä. Vesi ohjattiin turva-altaisiin, mutta noin kolme prosenttia ehti päästä Oulujoen vesistön suuntaan. Nyt kipsisakka-altaan vuoto on lähes tyrehtynyt, eikä puhdistamatonta vettä pääse ulos, kertoo Talvivaaran viestintäpäällikkö Olli-Pekka Nissinen.

2. Onko Talvivaaran kaivoksella tapahtunut ympäristökatastrofi?

- Ei ole kysymys ympäristökatastrofista. Ongelma eli vuoto kaivoksen kipsisakka-altaasta on pysynyt pääosin tehdasalueen sisällä, toteaa Kainuun Ely-keskuksen ympäristögeologi Ilkka Haataja.

3. Julkisuudessa on puhuttu Talvivaarasta valuvan uraania ympäristöön?

- Sitä ei voida vielä sanoa. On mahdollista, että pohjoisen suuntaan on päässyt pieniä määriä uraania, mutta sitä vielä selvitetään, sanoo Säteilyturvakeskuksen tutkimus- ja ympäristövalvontajohtaja Tarja K. Ikäheimonen.

4. Onko metallipitoisen veden vuotaminen altaasta vaarantanut ihmisten terveyttä?

- Vuodosta ei ole ollut terveydellistä vaaraa tehdasalueella eikä sen ympäristössä. Terveysviranomaiset eivät ole katsoneet aiheelliseksi rajoittaa veden käyttöä. Kaikissa vesistöissa Talvivaaran ympärillä voi uida. Läheisten Kallio- ja Kivijärven vettä ei suositella korkean magnaanipitoisuuden vuoksi käytettäväksi löylyvetenä. Suositus oli voimassa jo ennen vuotoa, sanoo Haataja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

5. Kuinka laajalla tuoreimman vuodon ympäristövaikutukset näkyvät?

- Emme ole havainneet mittauksissa muutoksia toistaiseksi kauempana kuin kaksi kilometriä, kertoo Haataja.

6. Mikä on pelottavin aine, jota Talvivaarasta löytyy?

- Ymmärrämme, että kaivostoiminta aiheuttaa huolta. Osaa haittaavat rikkipitoiset hajut, toiset ovat huolissaan raskasmetalleista, eräät vesien mukana menevistä sulfaateista, eikä sulfaattisuola kuulu makeisiin vesiin. Uraani tietysti myös pelottaa. Nyt se jää kipsialtaaseen, josta sen voisi tietysti ottaa talteenkin, kuten kaivoslaki myös edellyttää, sanoo Nissinen.

7. Onko vuotavassa kipsisakka-altaassa uraania?

- On. Prosessin periaate on, että uraani saostuu altaan pohjalle eikä pääse ympäristöön, toteaa Ikäheimonen.

8. Tarkkailuraportin mukaan Talvivaarasta laskee jo nyt uraania 0,04 mikrogrammaa (0,00000004 grammaa) litrassa?

- Se on mahdollista. Tuolla alueella vedessä voi olla luonnostaan jo tuon verran uraania. Suomen kallioperässä on melko runsaasti uraania, ja nuo lukemat vastaavat tyypillisesti luonnnon tausta-arvoja, sanoo Ikäheimonen.

9. Onko uraani vaarallista?

- Riittävän suurina pitoisuuksina kyllä. Uraanin radioaktiivisuus ei ole Talvivaaran vesissä korkea, mutta monien metallien tavoin se on myrkyllistä. Talvivaaran uraanin mahdollisesti liittyvät riskit ovat juuri myrkyllisyydessä, kertoo Ikäheimonen.

10. Onko Talvivaaran alapuolisissa vesistöissä syytä pelätä uraania?

- Ei. Noin pienet määrät laimenevat sekoittuessaan vesiin. Lisäksi se poistuu vedestä nopeasti, tarttuu hiukkasiin ja painuu pohjaan, selvittää Ikäheimonen.

11. Mitä vaaraa uraanista voisi olla ihmiselle?

- Se voi vaurioittaa munuaisia, mutta vaatii pitkäaikaista altistumista. Suomessa on tästä paljon tutkimustietoa, sillä noin miljoona ihmistä saa juomavedestään uraania yli WHO:n suosituksen. Munuaismuutokset ovat olleet normaalin rajoissa eivätkä ole liittyneet henkilöiden sairastumiseen, sanoo Ikäheimonen.

12. Entä luonnolle uraanista?

- Kasvit ja eläimet kestävät uraanin haittoja paremmin kuin ihminen, kertoo Ikäheimonen.

13. Mikä on Talvivaaran pahin ympäristömoka?

- Suurin virhearvio oli poistovesien korkea sulfaattipitoisuus. Vaikka sulfaatti ei ole myrkky, ei se saisi suolata edes näitä lähimpiä järviä. Ongelma tuli eteen, kun hajuhaittojen vähentämiseksi aloimme poistaa lipeällä rikkiyhdisteiden hajua, toteaa Nissinen.

14. Joudutaanko jatkossakin elämään suolaisten poistovesien kanssa?

- Ei. Ongelma saadaan hallintaan uusilla puhdistuslaitteilla, sanoo Nissinen.

15. Nyt hallintaan saatu vuoto oli kolmesta aiemmasta suurin? Kuinka kaukana Talvivaarasta on havaittu tuoreimman vuodon vuoksi muutoksia vedenlaadussa?

- Mitään akuutteja muutoksia ei ole havaittu Vuoksen tai Oulujoen vesistöissä. Pohjoiseen laskevassa Salmisenjärvessä metallipitoisuuksissa on havaittu lievää nousua, mutta Kalliojokisuussa mittausarvot ovat olleet entisellään ainakin rantavesissä, arvioi Haataja.

16. Mitä vuotavalle kipsisakka-altaalle tehdään?

- Se aikanaan tyhjennetään, tutkitaan vauriot ja korjataan entistä paremmaksi, kertoo Nissinen.

17. Onko lähiympäristössä havaittu ympäristöongelmia tuoreimman vuodon vuoksi?

- Lähimpänä olevassa Salmisenjärvessä ei ole havaittu kalakuolemia. Veden pH on laskenut neljän pintaan, mikä voi jatkossa hankaloittaa kalojen elämää. Tilannetta seurataan jatkuvasti, toteaa Haataja.

18. Viekö Talvivaara kalat järvistä?

- Kalastuskirjanpidon ja sähkökoekalastuksen mukaan kaivoksen jätevesillä ei ole ollut vaikutusta Tuhkajoen tai Jormasjärven kalakantoihin, kertoo Nissinen.

19. Onko tuore vuoto aiheuttanut kalakuolemia?

- Kalakuolemia ei ole havaittu. Salmisessa pH on aika matalalla, joten siellä voi kalakanta kärsiä, arvioi Haataja.

20. Mitä mieltä on louhia nikkeliä Sotkamossa, mitä hyötyä siitä on?

- Talvivaaran esiintymä on maailman seitsemänneksi suurin nikkeliesiintymä. Se antaa työtä kaikkiaan 900 ihmiselle. Viime vuonna yhtiö maksoi 25,5 miljoonaa euroa palkkaa palkkalistoilla olevalle 450:lle henkilölle. Yhtiö osti pelkästään Kainuusta palveluita yli 20 miljoonalla eurolla, summaa Nissinen.

Muokattu 18.23. Täsmennetty vastausta numero 20.

Ota kantaa

Pitäisikö Talvivaaran kaivos mielestäsi sulkea?

Kyllä 69% Ei 31%
Ääniä yhteensä 19911

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    5. 5

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    6. 6

      Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

    7. 7

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    8. 8

      Kiistely Trumpin ja kuolleen sotilaan lesken keskustelusta jatkuu – kansliapäällikköä syytetään nyt valehtelusta

    9. 9

      Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

    10. 10

      Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    2. 2

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    3. 3

      Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

    4. 4

      Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

    5. 5

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    6. 6

      Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

    7. 7

      Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    4. 4

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

    8. 8

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    2. 2

      41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

    3. 3

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    4. 4

      Patrik Laine hurjassa iskussa – kaksi vastustamatonta ylivoimamaalia

    5. 5

      Hääjuhlasta kadonnutta Maelysia, 9, ei ole vieläkään löytynyt – suttuisessa valokuvassa näkyvästä valkoisesta hahmosta tuli keskeinen johtolanka

    6. Näytä lisää