Kotimaa

Heinojen murhaaja vapaaksi

Julkaistu:

Suomea kuohuttaneen kaksoismurhan viimeisin vankilassa yhä istuva tekijä pääsee elinkautisesta ehdonalaiseen vapauteen ensi vuonna.
Neljä 16–20-vuotiasta espoolaisnuorukaista surmasi Martti ja Elise Heinon Lopella elokuussa 2001. Riihimäen käräjäoikeus ja Kouvolan hovioikeus tuomitsivat heidät suunnitelluista murhista.

Kolme nuorta selvisi 12–13 vuoden tuomioilla, joista he vapautuivat jo vuosia sitten ensikertalaisuuden ja alaikäisyytensä ansiosta.

Murhien pääsuunnittelijana tuomittu 18-vuotias sai elinkautisen vankeusrangaistuksen, koska oli joukon ainoa täysi-ikäinen. Hän on anonut vapauteen pääsyä aiemminkin, mutta vasta nyt Helsingin hovioikeus päätti hyväksyä hakemuksen.

Hän pääsee ehdonalaiseen vapauteen elokuussa 2013. Vapauduttuaan hän on vielä kolme vuotta koeajalla.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat