Liisa, Elisa

Kotimaa

Nämä ovat Katajanokan surman faktat

Julkaistu:

Luksusveneiden kauppias Mikko Alanen, 35, kuoli oudoissa olosuhteissa liikkeessään Helsingin Katajanokalla kesällä 2010.
Aluksi luultiin, että kyse oli pelkästä sairauskohtauksesta, mutta sitten selvisi, että kyse oli myös törkeästä pahoinpitelystä ja kuolemantuottamuksesta.

Liikkeestä löytyi ulkopuolisen henkilön dna. Poliisi ei ole löytänyt jäljen jättäjää, vaikka otti yli sadalta ihmiseltä dna:n. Omaiset uskoivat, että kuoleman oli aiheuttanut palkkamurhaaja.

Toisaalla kuolleen vaimo oli herättänyt huomiota television ohjelmassa Miljonääriäiti, jossa seikkaillaan ja vietetään luksuselämää Espanjassa. Hiukan ennen miehensä kuolemaa vaimo oli jäänyt pysyvästi Espanjaan perheen kahden pikkulapsen kanssa.

Rikospoliisi selvitti, että Mikko Alasen kallis Ferrari-urheiluauto oli mainittu perukirjoituksessa, mutta se oli käytännössä myyty jonnekin. Auton arvo on 125 000 – 150 000 euroa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vaimoa alettiin epäillä törkeästä kavalluksesta. Hänet vangittiinkin, mutta päästettiin nopeasti vapaaksi. Nainen syytti julkisuudessa joutuneensa vainon kohteeksi.

Kesällä 2012 Helsingin rikospoliisi epäilee vaimoa edelleen talousrikoksesta, mutta erottaa tutkinnasta törkeän kavalluksen ja törkeän pahoinpitelyn toisistaan.

Esitutkinta talousrikoksesta saataneen syksyllä valmiiksi, jolloin syyttäjä päättää nostetaanko asiasta syyte vai ei.

Hankalaa pahoinpitelyä tutkitaan edelleen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    5. 5

      Japanilaishyppääjän side petti alastulon jälkeen – poistui kasvot veressä montusta

    6. 6

      Janne Katajan pikkujouluesitys meni täysin mönkään – Niina Lahtinen jäi noloon kiipeliin: ”Hän makasi siellä ilmassa leijumassa”

    7. 7

      Kadonnutta Juuso-Petteriä etsitään vaikeissa olosuhteissa – pimeys liikaa lennokeille, ruumiskoirat jatkavat työtään

    8. 8

      Duudsonien Jukka Hildén julkaisi kujeilevan koulukuvansa vuodelta 1993 – omintakeinen tyyli villitsi fanit: ”Olen sanaton”

    9. 9

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    10. 10

      Isisin ”kalifaatista” on jäljellä vain rippeet – äärijärjestön pelätään iskevän Euroopassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    5. 5

      57-vuotias Matti ei ole seurustellut koskaan: ”Jos sattuisi tulemaan vastaan vähään tyytyväinen ihminen, en panisi vastaan”

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Titanic-elokuvan poistettu kohtaus paljastaa elokuvan entistä surullisemman lopun – ”Harmi, että nämä leikattiin pois”

    8. 8

      Rallikatsojilta järjetöntä toimintaa Latvalan ja Rovanperän edessä – tällaista idioottimaisuutta ei ole ennen nähty

    9. 9

      Mikaelin, 24, miljonäärivisa katkesi kuin seinään – poistui studiosta tyhjin käsin: olisitko tiennyt vastauksen 1000 euron kysymykseen?

    10. 10

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    2. 2

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    3. 3

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    4. 4

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    2. 2

      Moni suomalainen pilaa salaattinsa – tärkeä yksityiskohta unohtuu usein

    3. 3

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    4. 4

      Norjan kuningas Harald on kiidätetty sairaalaan

    5. 5

      Japanilaishyppääjän side petti alastulon jälkeen – poistui kasvot veressä montusta

    6. Näytä lisää