Suomessa 17 tällaista vaarakohdetta! Jotain tappavaa voi romahtaa niskaasi! - Kotimaa - Ilta-Sanomat

Suomessa 17 tällaista vaarakohdetta! Jotain tappavaa voi romahtaa niskaasi!

Jyväskylän romahtaneen vesitornin tyyppisiä vesitorneja on muuallakin Suomessa, kertoo Onnettomuustutkintakeskuksen johtaja Veli-Pekka Nurmi.

Jyväskylän Kangasvuoren vesitornin betoninen ylävesisäiliö romahti maahan lauantaiaamuna.­

5.11.2012 11:37 | Päivitetty 5.11.2012 12:16

Hän korostaa kuitenkin, että mitään viitteitä välittömästä vaarasta muualla ei ole.

- Missään nimessä ei ole akuuttia tietoa, että jokin näistä muista vesitorneista olisi romahdusvaarassa, sanoo Nurmi.

Vastaavantyyppinen iso betoninen vesitorni on käytössä Iisalmessa ja Porvoossa. Pienempiä samantyyppisiä vesitorneja on Nurmen mukaan 15 eri puolilla maata.

Betoninen vesitorni romahti Jyväskylän Kangasvuoressa varhain lauantaiaamuna. Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa, mutta osa Jyväskylän asukkaista oli useita tunteja ilman vettä.

Sortuneesta vesitornista löytyi korroosio- ja pakkasvaurioita jo kesällä tehdyssä kuntotarkastuksessa. Tuolloin arvioitiin, että vauriot tulisi korjata 5-10 vuoden kuluessa.

Nyt Jyväskylän Energia lupaa hoitaa muiden vesitornien tarkastukset suunniteltua nopeammin.

Komisario Mikko Porvali Keski-Suomen poliisista kertoo, että mitään rikokseen viittaavaa ei tähän mennessä ole tullut esille.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?