Eino, Einari

Kotimaa

Ex-poliisipomoa epäiltiin naapurin naisen salakatselusta

Julkaistu:

Eläkkeelle jäänyt poliisipomo kuvasi parvekkeelta naapuriaan ja myöhemmin rymisteli naisen ovella. Mies suostui poistumaan vasta, kun nainen uhkasi hälyttää poliisit paikalle.
- Yritys tulla asuntooni sisään sai minut tuntemaan oloni uhatuksi, nainen tilittää.

Outo tapahtumasarja sattui viime heinäkuussa kerrostalossa Kaakkois-Suomessa.

Eläkkeelle korkeasta poliisivirasta jäänyt mies harrasti valokuvausta parvekkeeltaan. Samassa talossa asuva, kymmeniä vuosia nuorempi nainen koki, että hän joutui pyykkituvalta palatessaan tahtomattaan ex-poliisin kuvaamaksi.

- En voi erehtyä, sillä kamera oli suunnattu suoraan minuun, nainen vakuutti kuulustelussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nainen tivasi mieheltä kuvaamisen syytä, mutta mies tyytyi naisen mukaan vain kyyristelemään parvekkeella.

Ex-poliisipomo ilmaantui hieman myöhemmin hurjistuneena naisen ovelle.

Naisen mukaan hän rimputti pitkään ovikelloa ja potki ovea. Mies tiedusteli myös naisen asunnon avaimia naapurilta.

Nainen uhkasi soittaa poliisit paikalle.

- Soita vaikka kaksi autoa, täysi miehitys, entinen poliisipomo ilmoitti naisen mukaan.

Mies poistui paikalta, mutta nainen karttaa edelleen häntä.

Poliisi alkoi tutkia juttua kotirauhan rikkomisena ja salakatseluna.

- Mietin, mitä teen ja tulin siihen lopputulokseen, että asia pitää selvittää, sillä minun nimeäni on julkisesti huudettu, ex-poliisipomo perusteli kuulustelussa.

Mies ei mielestään häirinnyt kenenkään kotirauhaa.

Kihlakunnansyytäjän mukaan esitutkinnan jatkaminen on tarpeetonta, sillä epäillystä kotirauhan rikkomisesta ei olisi odotettavissa ankarampaa rangaistusta kuin sakko.

Salakatselututkinnan poliisi on lopettanut omatoimisesti, sillä asuintalojen piha-alueet eivät kuulu poliisin mielestä kotirauhan piiriin.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    3. 3

      Poliisi keskeytti Juuso-Petterin etsinnät tuloksettomina

    4. 4

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    5. 5

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    6. 6

      Ostitko Lidlistä hanhenrinta­pakastetta? Palauta heti

    7. 7

      Pesistähti Toni Kohonen kutsui Matti Nykäsen Kainuun rauhaan – ”Masa haluaa ottaa iisimmin ja yritän tietysti tukea häntä

    8. 8

      KISS:n keulahahmo Gene Simmons sai elinikäisen porttikiellon tv-kanavalle – otti kantaa seksuaalista häirintää koskevaan skandaaliin

    9. 9

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    10. 10

      66-metrinen sukellusvene katosi Argentiinassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

    2. 2

      Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

    3. 3

      Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

    4. 4

      42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

    5. 5

      Ex-Salkkarit-näyttelijä Jasmin Hamid avautui yllättäen rehellisesti tv-tähtien palkoista – alalla vallalla omaperäinen käytäntö

    6. 6

      Onko sinussa ihmismielen synkkiä piirteitä? Psykologien kehittämä Likainen tusina -testi paljastaa narsistin ja psykopaatin

    7. 7

      Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

    8. 8

      Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

    9. 9

      Pohjois-Suomessa nähty tulipallo tallentui videolle – silminnäkijä: ”Mykistävän iso välähdys”

    10. 10

      Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

    5. 5

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    6. 6

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    7. 7

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    8. 8

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    9. 9

      Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

    10. 10

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    2. 2

      Inarin meteoriitti tallentui sveitsiläisen Patrickin videokameraan – ”Se oli pelkkää hyvää tuuria”

    3. 3

      Poliisi keskeytti Juuso-Petterin etsinnät tuloksettomina

    4. 4

      Vanha purkkisi voikin olla arvoesine – näillä voit tienata suuriakin summia

    5. 5

      7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

    6. Näytä lisää