Lempi

Kotimaa

Näky kuin Hitchcockin Linnuista: jopa 200 000 hanhea samalla pellolla - katso kuvat

Julkaistu:

Tuuli toi tavallisesti Venäjän kautta muuttavat linnut Kaakkois-Suomen pelloille.
Suomessa on juuri nyt todennäköisesti käynnissä kaikkien aikojen suurin valkoposkihanhien muutto. Näin väittää Birdlifen tiedottaja Jan Södersved.

Etelä-Karjalassa ja Kymen alueella on pelloilla valtavia hanhiparvia.  Yksittäisellä peltoaukealla saattaa olla levähtämässä jopa 200000 hanhea. Suurimmat parvet ovat Iitissä ja Lappeenrannan Konnunsuon alueella.

- Tosin kun mennään yli sadan tuhannen suuruisiin lukuihin, ne ovat aina arvioita, eivät tarkkoja laskentoja, Södersved sanoo.

Södersvedin mukaan valkoposkihanhien kannat ovat kasvaneet tasaisesti, ja aiemmin Venäjän kautta kulkenut arktisten hanhien muuttoreitti on vähän kerrassaan siirtynyt länteen. Siksi aiempaa useampi lintu kulkee nyt Suomen kautta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Lisäksi viime viikonloppuna idästä puhaltanut tuuli toi Kaakkois-Suomen pelloille lintuja, jotka muuten olisivat saattaneet lentää etelään itärajan toiselta puolen.

Kuinka kauan jättiparvia voi Suomesta bongata?

- Se riippuu säästä. Jos sää kylmenee ja tuuli kääntyy pohjoiseen, parvet lähtevät etelään. Mikäli sää säilyy nykyisellään, linnut voivat viihtyä Suomessa vielä pari viikkoa.'

IS sai lauantaina Lukijan kuva -palveluunsa kuvan Lappeenrannan Konnunsuolta. Valokuvaajan mukaan pellolla oli 150 000 hanhea.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    5. 5

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    6. 6

      Tunnistaisitko? Popikoni Madonna poseerasi täysin alasti 18-vuotiaana – ennennäkemättömät kuvat myynnissä

    7. 7

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    8. 8

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    9. 9

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    10. 10

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    2. 2

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    3. 3

      Tarkkaile tätä! Pieni merkki kertoo, onko kotonasi sisäilmaongelmia

    4. 4

      Valepoliisit kyttäävät nyt tietyn nimisiä ihmisiä – kuulutko joukkoon?

    5. 5

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    6. 6

      Ruotsalaiselta yleisurheilun Euroopan mestarilta pysäyttävä väite: joukkuetoveri raiskasi Helsingin yössä

    7. 7

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    8. 8

      Suomen Huutokauppakeisari uudistuu – mukana kolme uutta hahmoa

    9. 9

      Syksyn rajuin lumimyrsky iski Suomeen – näin myräkkä etenee tunti tunnilta

    10. 10

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    5. 5

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

    3. 3

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    4. 4

      Poliisi sai ilmoituksen epäilyttävistä hiippareista – jalanjäljet paljastivat piilopaikan

    5. 5

      Sotilas loikkasi ja on nyt huomion keskipiste – Pohjois-Korea näyttää tehneen oman johtopäätöksensä rajavartijoistaan

    6. Näytä lisää