Tenho, Max

Kotimaa

Liikennevirasto ruotii johtajan asemaa ensi viikolla

Julkaistu:

Liikennevirasto ruotinee rakennuttamisosaston johtajan asemaa ensi viikolla.

Johtaja on tilannut asiantuntijapalveluja perhetuttavansa yritykseltä. Liikenneviraston mukaan hän on työllistänyt Vakeva Oy:tä, joka on tehnyt selvityksiä Liikennevirastolle. Sopimusten arvo on ollut lähes 200000 euroa.

Liikenneviraston sisäisen tarkastuksen mukaan johtajan olisi pitänyt jäävätä itsensä palvelujen hankintaa koskevasta päätöksenteosta.

Liikenneviraston lakiasiainjohtaja Rami Metsäpelto sanoo, että hankintojen dokumentointi on ollut osin puutteellista.

Hankintalain mukaan tavara- tai palveluhankinta on kilpailutettava, jos sopimuksen arvo on vähintään 30000 euroa. Sisäiselle tarkastukselle ei kuitenkaan toimitettu asiakirjoja kaksi kertaa arvokkaamman hankinnan kilpailuttamisesta.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    4. 4

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    5. 5

      Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

    6. 6

      Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

    7. 7

      Teetkö muihin vaikutuksen? Tällainen naama jää parhaiten ihmisten mieleen

    8. 8

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    9. 9

      Tomi Metsäketo ulos joulukonserttikiertueelta – korvaajiksi Waltteri Torikka ja Pete Parkkonen

    10. 10

      Suora lähetys juuri nyt: katso Juha Tapion syksyn ainoa konsertti ISTV:ssä!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

    2. 2

      Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

    3. 3

      Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

    4. 4

      KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

    5. 5

      40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

    6. 6

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    7. 7

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    8. 8

      Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

    9. 9

      Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

    10. 10

      AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

    2. 2

      Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

    3. 3

      Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

    4. 4

      Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

    5. 5

      Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

    6. 6

      Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

    7. 7

      Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

    8. 8

      Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

    9. 9

      6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

    10. 10

      Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

    2. 2

      Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

    3. 3

      Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

    4. 4

      Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

    5. 5

      Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

    6. Näytä lisää