Keijo

Kotimaa

Nokian pääkonttori on myytävänä - hinta satoja miljoonia

Julkaistu:

Mikä onkaan Keilaniemessä sijaitsevan pääkonttorin hinta-arvio?
Keilaniemessä Espoossa sijaitseva Nokian pääkonttori rakennuksineen on IS:n saamien tietojen mukaan myynnissä.

Hinta-arvio on 200–300 miljoonaa euroa.

Nokialta vastataan IS:lle, että edellisen tulosjulkistuksen yhteydessä yhtiö kertoi arvioivansa ydinliiketoimintaan kuulumattomien osien myyntiä.

- Selvitämme vaihtoehtoja kiinteistöomistustemme osalta, mukaan lukien pääkonttori, sanoo Nokian viestinnän päällikkö Maija Taimi IS:lle.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Useat suuryhtiöt ovat viime vuosina myyneet kiinteistöjään. Esimerkiksi metsäyhtiöt UPM ja Stora Enso eivät omista pääkonttoreitaan, vaan ovat niissä vuokralla.

Helsingin Sanomille asiaa on kommentoinut yhtiön talous- ja rahoitusjohtaja Timo Ihamuotila.

- Selvityksissä on mukana pääkonttorin mahdollinen myynti. Meillä ei ole kuitenkaan mitään suunnitelmia siirtää pääkonttoria muualle, Ihamuotila muotoili.

Lue Ilta-Sanomien juttu kokonaisuudessaan painetusta lehdestä. Voit myös ostaa digilehden täältä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ambulanssi kävi kahdesti, ei ottanut äitiä kyytiin – Tampereella kuolleen naisen tytär kertoo traagisista tapahtumista

    2. 2

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    3. 3

      Yksi asia kismitti Emmi Peltosta olympiadebyytissä – ”Olen muuten niin iloinen, että annan sen olla”

    4. 4

      Lindsey Vonn teki olympiahistoriaa

    5. 5

      Lumilautailijat karsiutuivat, Emmi Peltonen selvitti tiensä vapaaohjelmaan – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    6. 6

      Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

    7. 7

      Tässä Leijonien kokoonpano puolivälierään Kanadaa vastaan – Marjamäki teki monta muutosta

    8. 8

      Emmi Peltonen selviytyi hienosti olympiadebyytistään – katso kuvat esityksestä

    9. 9

      Poliisi saapui kiireellä paikalle, kun eläkeläismies kertoi tunkeutujista kotonaan – totuus oli jotakin tyystin muuta

    10. 10

      Iskikö influenssa? Jälkitaudeissa piilee vielä pahempi vaara – tarkkaile näitä merkkejä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leijonat eteni puolivälieriin, Suomi venyi upeasti ampumahiihdon sekaviestissä – IS seurasi olympiatapahtumia

    2. 2

      Kahdelle lääkärille syyte: Potilasta ei viety sairaalaan – perheenäiti kuoli kotiin

    3. 3

      Katso kuinka jopa -30 asteen Siperian kylmyys vyöryy Suomeen – meteorologi varoittaa hyytävästä yhdistelmästä

    4. 4

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    5. 5

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    6. 6

      Heinolassa kadonnut 15-vuotias löytyi kuolleena

    7. 7

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    8. 8

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    9. 9

      Ugandassa pidätetty toimittaja IS:lle: Suvi Lindén kertoi poliisille virheellisiä asioita

    10. 10

      Miksi nuoret kulkevat pakkasilla ilman pipoa ja hanskoja? Johannes pamauttaa simppelin vastauksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Joni-isä toimi lapsensa kanssa kuten Suomessa on tapana – Ranskassa paikalle hälytettiin poliisi

    2. 2

      Jäätanssijan puku petti kriittisellä hetkellä olympialaisissa – murtui kyyneliin: ”Pahin painajaiseni”

    3. 3

      Hotellihuoneen likaisin asia ei ole se, mitä luulet – yksi esine on todellinen bakteeripesä: ”Vältä kontaktia!”

    4. 4

      Eeli Tolvasen hirmuvire jatkui Norjaa vastaan, Antti Aalto onnistui mäkikarsinnassa – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    5. 5

      Antti, 40, kävi nettitreffeillä parinsadan naisen kanssa – ”hörröpörrö” ja 7 muuta naistyyppiä tulivat toistuvasti vastaan

    6. 6

      2,5-vuotias kertoi äidille isän uudesta ystävättärestä – perheenisän salasuhde paljastui yllättävällä tavalla

    7. 7

      Leijonat taipui Ruotsille, tällainen on Suomen ohjelma pudotuspeleissä – IS seurasi olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    8. 8

      40 vuotta täyttävä Heli Palsanmäki paljastaa: Laihdutti 55 kiloa ennen julkisuutta

    9. 9

      Suomalaiskirurgi pamautti suorat sanat nykyajan kauneusleikkausbuumista – kertoi epämiellyttävän tosiasian silikonirinnoista, joka voi yllättää monia

    10. 10

      Pärmäkoskelle pronssia hurjassa trillerissä, Mäkäräinen joutui jälleen pettymään – IS seurasi olympiatapahtumia

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Ambulanssi kävi kahdesti, ei ottanut äitiä kyytiin – Tampereella kuolleen naisen tytär kertoo traagisista tapahtumista

    2. 2

      Nainen siivosi miestenvessan työpaikalla – lopputulos sai miehet kiemurtelemaan naurusta, naiset jäivät ymmälleen: ”Mikä tässä on hauskaa?”

    3. 3

      Yksi asia kismitti Emmi Peltosta olympiadebyytissä – ”Olen muuten niin iloinen, että annan sen olla”

    4. 4

      Lindsey Vonn teki olympiahistoriaa

    5. 5

      Lumilautailijat karsiutuivat, Emmi Peltonen selvitti tiensä vapaaohjelmaan – IS seuraa olympiatapahtumia hetki hetkeltä

    6. Näytä lisää