Visa

Kotimaa

Palokunta jahtasi maantielle karannutta hevosta 10 kilometriä

Julkaistu:

Kontiolahdella karkuun päässyt suomenhevonen ehti nauttia tunnin maantien huumaa.
Palokunta, hevosen hoitaja ja pitkä autojono muodostivat lauantaiaamuna saattueen karkuun päässeelle 17-vuotiaalle suomenhevoselle, joka pakeni kymmenen kilometriä pitkin Lieksantietä.

Hevonen pääsi karkuun aitauksestaan siirron yhteydessä puoli kymmenen aikaan lauantaina. Hevonen pakeni maantietä kohti Lieksaa. 

Hevosta ulkoiluttamassa ollut hoitaja yritti saada hevosen pysäytettyä, mutta ei onnistunut, ja hevonen jatkoi karkumatkaansa. Maantietä pitkin ajanut ohikulkija otti hevosen hoitajan kyytiin, ja ajojahti jatkui autolla.

Puoli tuntia paon jälkeen apuun hälytettiin palokunta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

- Hevosen perään oli muodostunut autojono, joka meidän piti ensin ohittaa, kertoo kiinniottoon osallistunut asemamestari Jari Pietarinen.

Isolla sammutusautolla liikkeellä olleiden palomiesten oli ohitettava vielä ravaava suomenhevonen ja otettava riittävästi etumatkaa.

Karkumatka saatiin pysäytettyä tukkimalla tie paloautolla. Hevosen hoitaja sai taltutettua umpikujaan juosseen, hikisen hevosen.

Tunnin kestäneen pakonsa aikana hevonen ehti kymmenen kilometrin päähän kotiaitauksestaan. Paluumatka taittui hevosenkuljetusauton kyydissä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    3. 3

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. 6

      Veikkaus: Loton 1,2 miljoonan päävoitto pelattiin sellaisessa paikassa, että voittaja ei ehkä tiedä voittaneensa – ”Onhan tämä erikoinen tilanne”

    7. 7

      Hiihtäjälupaus Johanna Matintalon pudottaminen joukkueesta kuumensi tunteita – nyt puhuu päätöksen tehnyt Reijo Jylhä

    8. 8

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    9. 9

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    10. 10

      Kommentti: Saako Leijonat olympialaisissa kaikkien aikojen mahdollisuuden?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Valkoisen talon kuva Trumpista ”työskentelemässä” nosti pilkkamyrskyn – huomio kiinnittyi työpöytään

    2. 2

      Sometähti kärkkyi ilmaista majoitusta – hotelliomistajan raivopäinen reaktio johti käsittämättömään selkkaukseen: julkinen nolaus

    3. 3

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    4. 4

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    5. 5

      Turkulainen Petteri kuvasi huoltomiehen hulvattoman asennusmokan – some ratkesi nauruun: ”Urakkahomma varmaan painanut päälle”

    6. 6

      Lauri Ylösen luksustalo Sipoossa ei käy kaupaksi – laski myyntihintaa miljoonalla eurolla

    7. 7

      IS-raati ruoti illan vaalitentin: ”Alkaa keittää, potuttaa, kohta räjähtää, Niinistö-vaara!”

    8. 8

      Tuhansia turvapaikanhakijoita halutaan palauttaa Suomeen muista EU-maista

    9. 9

      Ollin harvinaisesta Ladasta on tarjottu kymppitonneja – ”tuollaisella hinnalla en siitä luovu”

    10. 10

      Salkkarit-tähti haki avioeroa 14 vuoden liiton jälkeen – avautuu nyt syistä: ”Emme halunneet enää omistaa toisiamme”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perheenisä Matti tienaa yli 100 000 € vuodessa, mutta rahat eivät meinaa riittää elämiseen – paljastaa nyt, mihin kovatuloisen rahat menevät

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    10. 10

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Erityisen intiimi ja harvinainen sairaus koettelee Mikaa, 40: Vaikeuttaa seksielämää ja aiheuttaa häpeää

    2. 2

      RT-kanava väittää nähneensä dokumentit Pentagonin sotasuunnitelmista Venäjää vastaan: ”Yhdysvallat selvittää Suomen sotavalmiudet”

    3. 3

      Jari Sillanpää ja levy-yhtiö vaikenevat tuomiosta – nettisivuille ilmestyi kuitenkin viesti

    4. 4

      Kuusamon lukioon käveli tuntematon kaksikko kasvot peitettyinä – ovet lukittiin hätäkytkimellä, poliisi paikalle

    5. 5

      Tällainen on ollut Jari Sillanpään kaksoiselämä

    6. Näytä lisää