Kotimaa

Alkon toimitusjohtajaksi valittiin Hille Korhonen

Julkaistu:

Alko Oy:n hallitus on nimittänyt tekniikan lisensiaatti Hille Korhosen (51) Alkon toimitusjohtajaksi 1.1.2013 alkaen.
Korhonen toimii tällä hetkellä johtajana Fiskars-konsernissa. Alkon toimitusjohtajana vuodesta 2001 työskennellyt Jaakko Uotila (63) jää vuodenvaihteessa eläkkeelle.

Hille Korhonen on työskennellyt Fiskarsin tuotanto-, hankinta- ja logistiikkajohtajana sekä johtoryhmän jäsenenä vuodesta 2008 lähtien. Sitä ennen hän toimi johtajana Iittala Groupissa vuosina 2003-2007, ja logistiikan johtotehtävissä Nokiassa vuosina 1996-2003.
 
- Hille Korhosen laaja ja monipuolinen liikkeenjohdon kokemus sekä vahva strateginen osaaminen antavat erinomaisen pohjan Alkon johtamiseen ja kehittämiseen. Uskon vakaasti, että Korhosen johdolla Alko kykenee edelleen kehittymään asiakkaiden ja muiden sidosryhmiensä toivomaan suuntaan, Alkon hallituksen puheenjohtaja Soili Suonoja sanoo.

- Alkolla on merkittävä rooli suomalaisessa yhteiskunnassa. Alkon toimitusjohtajana tavoitteenani on vahvistaa Alkon erityisasemaa sekä varmistaa, että Alkon myönteinen palvelu- ja yrityskuva yhtiöstä kansalaisten keskuudessa säilyy ja vahvistuu, Hille Korhonen toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt