Saana, Saini

Kotimaa

Lastensuojelu Eerikan äidille: "Oletko itse ollut asunnossa todistamassa?"

Julkaistu:

Useat viranomaistahot ilmoittivat maanantaina selvittävänsä lastensuojelun toimintaa 8-vuotiaan tytön kuolemantapauksessa.

Surmatun tytön äiti on hyvin helpottunut, että lastensuojelun toimet tutkitaan.

-  Tein viimeisen lastensuojeluilmoituksen torstaina ennen äitienpäivää, kun näin mustelman poskipäässä ja silmäkulmassa. Helsingin lastensuojelusta vastattiin vain, että "seurataan tilannetta". Ei siis reagoitu millään tavalla, järkyttynyt äiti kertoi IS:lle.

Eerika kuoli äitienpäivänä.

- Aina kysyttiin, että oletko itse ollut todistamassa tilannetta asunnossa? No en tietenkään ollut, mutta tajusinhan minä, ettei kaikki ollut hyvin.

Äidin mukaan Eerika pelkäsi niin paljon, ettei pystynyt kertomaan, mitä hänelle tehtiin.

- Eerika ei puhunut, rupesi vain itkemään. Vaistosin koko ajan, etteivät asiat olleet hyvin. Hän valitti vatsakipua. Häntä oksetti, eikä hän olisi halunnut lähteä sinne kidutuskammioon, äiti kertoi.

Valvontavirasto Valvira ilmoitti maanantaina alkavansa selvittää Helsingin lastensuojelun toimintaa.

Valvira tekee selvityksensä tapauksesta yhdessä alueellisen valvontaviranomaisen eli Etelä-Suomen aluehallintoviraston kanssa.

Selvityksen odotetaan vievän useita kuukausia.

Myös syyttäjä pyysi maanantaina poliisia aloittamaan esitutkinnan 8-vuotiaan tytön tapauksesta.

Helsingin kaupunki puolestaan päätti käynnistää selvityksen lastensuojelun sisäisistä ohjeistuksista.

Lisäksi sosiaali- ja terveysministeriössä suunnitellaan arviointiryhmän asettamista tapauksen vuoksi.

Ministeriöstä kerrotaan, että työryhmän asettamisesta on tarkoitus kertoa lisää lähipäivinä.

Häntä oksetti, eikä hän olisi halunnut lähteä sinne kidutuskammioon.
 
Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    3. 3

      Video: Ikävä loukkaantuminen SM-liigan ottelussa –HPK:n pelaaja vietiin paareilla kaukalosta

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    6. 6

      Elvis Presleyn harvoin julkisuudessa nähdyt kaksos-lapsenlapset ihastuttivat – poseerasivat äidin rinnalla suloisina

    7. 7

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    8. 8

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    9. 9

      Nainen jäi oman autonsa alle ja kuoli – yritti pysäyttää mäessä valuvan ajoneuvon Sipoossa

    10. 10

      Hesburger, Mäkkäri ja Burger King: Tunnistaisitko aidot hampurilaiset niiden mainoskuvista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    4. 4

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    5. 5

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    6. 6

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    7. 7

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    8. 8

      Laulajatähden tavallinen ruokakuva aiheutti myrskyn – huomaatko miksi? Kaunotar kuittasi viiltävästi

    9. 9

      Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

    10. 10

      Muumiprostituoidut tulivat Tampereelle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    3. 3

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    4. 4

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    5. 5

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    6. 6

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    7. 7

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    8. 8

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    9. 9

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    10. 10

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    2. 2

      Helsinkiläinen Diana, 43, on geneettisesti sekä mies että nainen – päivittäin viestejä innostuneilta miehiltä

    3. 3

      Video: Ikävä loukkaantuminen SM-liigan ottelussa –HPK:n pelaaja vietiin paareilla kaukalosta

    4. 4

      Jane voitti lotossa jättipotin 17-vuotiaana – tuhlasi rahat rintoihin ja peppuun: Jakaa netissä kuvia ylpeänä

    5. 5

      Helsingin kaupunki antoi rakennuksen anarkistisille talonvaltaajille – 5 kuukauden vuokrat maksamatta: ”Prosessit eivät ole aivan kohdillaan”

    6. Näytä lisää