Aune, Oona

Kotimaa

Paha virhe sairaalassa - nainen kuoli

Julkaistu:

Vakava virhe Keski-Suomen keskussairaalassa oli syyttäjän mukaan osasyynä 76-vuotiaan naispotilaan kuolemaan.
Leikkauksessa ollut nainen sai mahaansa pesunestettä haavan sulkemisen yhteydessä.

Onneton erehdys tapahtui itsenäisyyspäivänä 2009 Jyväskylässä. Sepelvaltimotautia sairastanut nainen menehtyi seuraavana päivänä.

Syytetyn penkille Keski-Suomen käräjäoikeudessa istui 53-vuotias sairaanhoitaja. Hän antoi kirurgille haavan huuhteluun instrumenttien pesunestettä veden sijaan. Syyttäjä vaati naiselle ehdollista vankeutta tai sakkoja kuolemantuottamuksesta.

Oikeus hylkäsi syytteen, sillä nainen ei voinut arvata pullon sisältöä, sillä telineessä valmiina olleessa pullossa luki aqua (vesi). Väärästä sisällöstä kertoi ainoastaan pullon toiselle puolelle liimattu dymo-kirjoittimen liuska.

Pesunesteen lisääminen veteen instrumenttien puhdistamiseksi on normaali käytäntö. Sairaalan ohjeistuksen mukaan laimennettua pesuvettä sisältävän vesipullon etikettiin on kuitenkin vedettävä aqua-sanan päälle suuri ruksi paksulla mustalla tussilla. Lisäksi etikettiin on kirjoitettava pesunestettä-sana.

Kohtalokkaassa kahden litran pullossa näitä merkintöjä ei ollut. Lisäksi pesunestettä sisältävää pulloa ei olisi saanut laittaa telineeseen. Onnettomuus ei siis johtunut sairaanhoitajan huolimattomuudesta.
Sairaala yritti kaikin keinoin selvittää, kuka oli valmistanut pesunesteen, jättänyt sen merkitsemättä ohjeiden mukaisesti ja vieläpä laittanut sen telineeseen. Syyllistä ei löytynyt.

Asiantuntijalausuntoihin vedoten syyttäjä katsoi, että pesuneste happamoitti uhrin elimistöä. 76-vuotiaan naisen haava alkoi vuotaa uudestaan 5-6 tuntia leikkauksen jälkeen.

Syytteen mukaan nainen kuoli pohjukaissuolihaavan verenvuotoon. Pesunesteen lisäksi sepelvaltimotauti myötävaikutti naisen kuolemaan.
Keskussairaala on tiukentanut ohjeistustaan kuolemantapauksen jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Bussi jumittui poikittain Itäväylälle, liikenne osittain poikki – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. 6

      Putous alkoi! Tässä ovat uudet sketsihahmot – kuka on suosikkisi?

    7. 7

      Lotossa yksi täysosuma – tässä oikeat numerot

    8. 8

      Teatteriesitys keskeytettiin Tampereella – AL: Näyttelijä sai sairauskohtauksen

    9. 9

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    10. 10

      Amerikkalaiset hullaantuivat Ismo Leikolasta – laukoo härskejä vitsejä suomalaisuudesta: Angelika-vaimo iso osa show’ta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    2. 2

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    3. 3

      Ilmatieteen laitoksen meteorologilta synkkä ennustus: ”Torstaina ihmiset heräävät siihen totuuteen”

    4. 4

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    5. 5

      Ruotsin perhesurma: Oliko harvinainen oireyhtymä syy vanhempien julmaan päätökseen?

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    8. 8

      Las Palmasin kauhulennon matkustajat pääsivät vihdoin Ouluun – liki 55 tunnin piina ohi: ”Väsyneitä ollaan”

    9. 9

      Tulot nyt 3000 euroa kuussa – tällainen eläkesumma on kasassa 35 vuoden päästä

    10. 10

      JUURI NYT: Remun viimeinen keikka suorana ISTV:ssä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

    2. 2

      Radiojuontajaa odotti pankkiautomaatilla muhkea yllätys – edellisen asiakkaan kuitti löi ällikällä

    3. 3

      Kun Teemu syntyi, isä otti hatkat: sai selityksen 18 vuoden jälkeen Kadonneen jäljillä -sarjassa – Näin kävi, kun kamerat sammuivat

    4. 4

      Näin näännytetty 17-vuotias pakeni ikkunan kautta vanhempiensa kidutusta ja pelasti 12 sisarustaan – keksi kännykän hätäkikan, poliisi ylistää

    5. 5

      Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

    6. 6

      Nelihenkinen perhe löytyi kuolleena Ruotsissa – vanhempien allekirjoittama kirje paljasti järkyttävän motiivin

    7. 7

      Isän karmiva aavistus osui oikeaan: Päätti toimia vastoin poliisin ohjeita ja löysi poikansa viime hetkellä

    8. 8

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    9. 9

      Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

    10. 10

      Näin Jari Sillanpää kertoi poliisille huumeiden käytöstä – lue kuulustelu sanasta sanaan: ”Nautin polttamalla amfetamiinia”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puoliso joutui potkaisemaan alaikäistä tyttöä nuollutta viiden lapsen isää

    2. 2

      Viveca Lindforsilta kipakat terveiset Emmi Peltoselle olympialaisiin – ”Se paikka on minun selkänahastani otettu”

    3. 3

      Ruotsin perhesurman taustat alkavat selvitä – pitivät tilannettaan helvetillisenä: ”Elivät mahdollisesti harhaluulon vallassa”

    4. 4

      Bussi jumittui poikittain Itäväylälle, liikenne osittain poikki – ”Jonkinlaista u-käännöstä siinä on yritetty”

    5. 5

      Nuoret turmelivat laskettelurinteen – käyttivät luvatta jopa hiihtohissiä: ”Voi aiheuttaa pahimmillaan kuolemanvaaran”

    6. Näytä lisää