Rasmus, Asmo

Kotimaa

Huolestuttava luku: Tänne suomalaisten lenkkarirahat päätyvät

Julkaistu:

Verkkokauppatilastoijat ovat huolissaan suomalaisten urheilukauppojen tilanteesta.

Suomalaiset ostavat urheiluvälineitä yhä enemmän ulkomaisista verkkokaupoista.

TNS Gallupin verkkokauppatilaston mukaan viime vuonna urheiluvälineitä ostettiin verkkokaupoista 57 miljoonalla eurolla, josta 25 miljoonaa euroa käytettiin ulkomaisissa kaupoissa. TNS Gallupin Digital-yksikön johtaja Ville Wikström pitää tilannetta huolestuttavana.

–Ulkomaiset kaupat toimivat tehokkaammin, ja houkuttelevat suomalaisia ostamaan enemmän, mikä ei hyödytä enää Suomen bruttokansantuotetta. Suomalaisten toimijoiden pitäisi miettiä asiaa ja kaupan rakenteita uudestaan

Yleisistä talousnäkymistä huolimatta urheiluvälineiden myynti tavallisissa kaupoissa kasvoi tammi-huhtikuussa 8,8 prosenttia verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.

–Pientä varovaisuutta odotamme kuluttajien käyttäytymisessä, mutta edelleen plussakehitystä, sanoo erikoiskaupan toimitusjohtaja Tiina Oksala.

Ota kantaa

Oletko ostanut urheiluvälineitä nettikaupasta?

Kyllä 31% En 69%
Ääniä yhteensä 2680

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. 6

      Trumpin loukkaama sotilaan leski astui esiin – kertoi kohu­puhelusta omin sanoin

    7. 7

      Näyttelijä Melissa Bellin, 44, kuppikoko on K – avautuu vaikeuksista: ”Rinnoistani on tullut ongelma”

    8. 8

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    9. 9

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    10. 10

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    2. 2

      Räikkösen ja Verstappenin kohutilanteesta iso meteli – nyt puhuu F1-kisatuomari Mika Salo: ”Ei ollut mitään epäilystä”

    3. 3

      Jouni Hynynen koki hurjan muodonmuutoksen – ajoi päänsä kaljuksi: tunnistaisitko rokkaria?

    4. 4

      Verorahoilla jonojen ohi leikkaukseen jo nyt? Näin Laura Räty ohjaa jo täyttä vauhtia lääkäreitä lähettämään potilaansa yksityiselle puolelle hoitoon

    5. 5

      Mika Salo julkaisi harvinaisen videon F1-tuomarien huoneesta – tämä sinetöi Verstappenin kohtalon Räikköstä vastaan

    6. 6

      Harvinainen haastattelu uutuuskirjassa: Mika Myllylän tytär kertoi rehellisesti äitinsä koettelemuksista – ”Sellaista julmuutta en pysty ymmärtämään”

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Max Verstappenilta kova syytös F1-tuomarille: ”Siellä on se yksi idiootti”

    9. 9

      Heidi Selin suunnitteli supertähdille vaatteita – sitten elämä Yhdysvalloissa romahti hetkessä

    10. 10

      Mies antoi 14-vuotiaalle kannabista ja harrasti tämän kanssa seksiä – ei tuomiota seksuaalisesta hyväksikäytöstä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömät kieltäytyivät työstä aina samalla selityksellä – teollisuuspohatan vastaveto saikin hakijan leuan loksahtamaan

    2. 2

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    3. 3

      Leivinuunin ”lisälaite” yllätti pariskunnan – tunnelmallinen lauantai-ilta meni pilalle

    4. 4

      Thaimaalaista Marisaa vietiin, kun Pattayan baarikadulla asteli vastaan suomalainen Mauri: ”Olen onnen nainen, kun sain hyvän miehen”

    5. 5

      Maria Veitola laukoo suorat sanat Tomi Metsäkedon Tähdet, tähdet -potkuista – ”Hänellä on selkeä ongelma”

    6. 6

      Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

    7. 7

      Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

    8. 8

      Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

    9. 9

      Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

    10. 10

      Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timon vaimolla todettiin aggressiivinen keuhkosyöpä: ”Mari niin toivoi, että näkisi kevään”

    2. 2

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    3. 3

      Omakotitalossa palo Kirkkonummella – kaksi ihmistä kuoli

    4. 4

      Rugbytähti yritti paijata leijonaa karmein seurauksin – kuva ei herkimmille

    5. 5

      Tomi Metsäkedon jatko Mamma Mia! -musikaalissa epävarma – vastaava tuottaja: ”Nollatoleranssi tällaiseen käytökseen”

    6. Näytä lisää