Saana, Saini

Kotimaa

Urpilainen vakuutti eurokumppaneille Suomen sitoutumista

Julkaistu:

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd) kohtasi maanantai-iltana Brysselissä kollegansa euromaista jännittyneissä tunnelmissa.

Eurokriisin hoidossa muodostunut kahtiajako etelän ja pohjoisen välillä kilpistyi viikonvaihteessa Suomen ja Italian väliseksi, kun pääministeri Mario Monti syytti pohjoisia euromaita linjauksista, jotka ovat vain nostaneet Espanjan ja Italian lainakorkoja.

- Minulla ei ole ollut tapana kommentoida muiden ministereiden puheenvuoroja. Sanoisin niin, että tilanne Euroopassa on erittäin huolestuttava, ja totta kai me toivomme, että korot laskisivat myös Etelä-Euroopassa, Urpilainen sanoi saapuessaan kokoukseen.

Totisen oloinen ministeri ei ainakaan omien sanojensa mukaan odottanut muilta euromailta höykytystä erimielisyyksien takia. Hän korosti, että Suomi on sitoutunut euron pelastamiseen, vaikka ehtoja kriisimaiden auttamiselle onkin.

- Minun mielestäni Suomi on halunnut olla reilu yhteistyökumppani, ja se tarkoittaa, että noudattaa itse yhdessä sovittuja pelisääntöjä, mutta myös sitä, että kertoo avoimesti muille mielipiteensä, Urpilainen sanoi.

Talouskomissaari sovittelijaksi

Suomella ja Italialla on ollut erimielisyyksiä muun muassa siitä, voivatko euroalueen kriisirahastot helpottaa velkamaiden tilannetta ostamalla niiden velkakirjoja jälkimarkkinoilta.

Monti vaati pontevasti valmiutta asiaan jo toissa viikon EU-huippukokouksessa, Suomi taas suhtautuu siihen penseästi.

Toimet ovat olemassa olevien sopimusten mukaan jo täysin mahdollisia, mutta ne ovat erillisen pyynnön ja harkinnan takana, mistä syystä Suomi on tuonut yhä nihkeää kantaansa esille.

Talouskomissaari Olli Rehn patisti euromaita suoristamaan rivit, jotta euroalue saataisiin vakauden tielle. Hän ei syyttänyt lainakorkojen noususta Montin tavoin pohjoisen maita, vaan yleistä kiistelyä ja epäselvyyttä siitä, mihin ollaan menossa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

- Osin ehkä taustalla on se tietty eriseuraisuus, mitä viime päivien aikana on nähty ja koettu, Rehn arvioi suomalaistoimittajille ennen eurokokousta.

Hän sanoi ottaneensa sovittelijan roolin Urpilaisen ja Montin välillä ja tavanneensa molemmat yksitellen Brysselissä muutamia tunteja ennen euroryhmän kokousta.

Vitkuttelu hermostuttaa markkinoita

Sanasodasta huolimatta euroministerien pitäisi saada mahdollisimman pian eteenpäin lukuisia isoja päätöksiä, muun muassa Espanjan tukipakettia.

Sen lopullinen valmistuminen venyy vähintään heinäkuun loppupuolelle, ja myös tämä hermostuttaa markkinoita, kun monet yksityiskohdat ovat auki. Espanjan lainakorot ovat taas huidelleet pidemmän päälle kestämättömällä seitsemän prosentin tasolla.

Illan keskusteluissa oli määrä käsitellä etenkin tuen ehtoja. Esillä oli muun muassa maan pankkien uudelleenjärjestely.

Pidemmän aikavälin hankkeista ministereiden piti tarkentaa muun muassa yhteisen pankkivalvonnan järjestämistä. Se on edellytys pankkien suoralle tukemiselle kriisirahastoista, jonka pelisäännöt ovat niin ikään valmistelussa. Tarkoituksena on, etteivät pankkisektorin ongelmat kuormittaisi entisestään heikkojen valtioiden taloutta.

- Tämä on kaikkiaan tärkeä ja välttämätön askel, koska valtioiden ja pankkien välinen kohtalonyhteys on synnyttänyt sen aika pirullisen alakierteen, jossa tällä hetkellä ollaan, Rehn perusteli.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    6. 6

      AP: Pohjois-Korea antoi varoituksen – ”Ydinsota voi syttyä minä hetkenä hyvänsä”

    7. 7

      Asiantuntijat wifi-verkkojen tietoturva-aukosta: Tätä se tarkoittaa käytännössä ‑ kaksi asiaa, mitä tavallinen käyttäjä voi tehdä

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    10. 10

      Valtava ilmiö leviää: Julkkisnaiset rehellisinä seksuaalisesta häirinnästä – Paula Vesala jakoi pysäyttävän viestin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    2. 2

      Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

    3. 3

      Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

    4. 4

      Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

    5. 5

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    6. 6

      Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

    7. 7

      Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

    8. 8

      Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

    9. 9

      Pink lähetti Eminemille rakkaudentäyteisen ja suoran sähköpostin – räppäri kuittasi sen vain yhdellä sanalla

    10. 10

      Natalie Portman pääsi eroon aikuisiän aknesta luopumalla kahdesta ruoka-aineesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

    2. 2

      Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

    3. 3

      Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

    4. 4

      Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

    5. 5

      Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

    6. 6

      Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

    7. 7

      Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

    8. 8

      Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

    9. 9

      Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

    10. 10

      Niklas Herlin on kuollut

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

    2. 2

      Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

    3. 3

      Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

    4. 4

      Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

    5. 5

      Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

    6. Näytä lisää