Seija

Kotimaa

Maanantaiaamu alkoi ankealla yllätyksellä Etelä-Pohjanmaalla

Julkaistu:

Runsas sade jätti jälkensä sunnuntai-illan ja maanantain vastaisena yönä.
Etelä-Pohjanmaan pelastuslaitos pumppasi maanantaiaamun aikana vettä pois vajaan parinkymmenen talon kellarista Seinäjoella.

Vettä pääsi kellareihin sunnuntai-illan ja maanantain vastaisen yön runsaan sateen seurauksena.

Päivystävän palomestarin mukaan suurin osa kohteista on omakotitaloja.

Muualla maassa ukkonen ja sade eivät aiheuttaneet suurta määrää tehtäviä pelastuslaitoksille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Keuruulla Keski-Suomessa tuhoutui sunnuntaina alkuillasta kolme ulkorakennusta salaman sytyttämässä tulipalossa.

Myös Kauhajoella ja Raumalla ukkonen sytytti ulkorakennuksen palamaan. Henkilövahingoilta vältyttiin.

Petäjävedellä valtatien 18 penger sortui runsaan sateen seurauksena muutamien metrien matkalta.

Korjaustyöt aloitettiin maanantaiaamuna. Liikenne tiellä sujui korjaustöistä huolimatta normaalisti.
Näitä luetaan!
  1. 1

    Aamukahvi väärään kurkkuun: Jounin kaupan Michele Kaulanen sai pankilta kauhean yllätyksen – ”3,6 miljoonaa euroa lainasaamisia erääntyy”

  2. 2

    Piirit ovat pienet! Tiesitkö, että nämä kaikki suomalaiset julkkikset ovat keskenään sukua?

  3. 3

    Viimeinen linnake murtui: Kimi Räikkösestä tuli AY-liikkeen jäsen

  4. 4

    Huolestunut kansalainen soitti hätänumeroon lumeen jäätyneestä henkilöstä – ensihoitajat löysivät perillä jotain aivan muuta

  5. 5

    Yleisurheilutähti väitti tulleensa raiskatuksi Helsingissä – nyt esiin nousi uusia syytöksiä, yksi liittyy alaikäiseen

  6. 6

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  7. 7

    Todistaja: Näin julmasti Anneli Aueria on ivattu ja pilkattu

  8. 8

    Suomen kolmanneksi suurimmassa kunnassa on hätä: palkkaa oman seriffin, jos poliisi lähtee

  9. 9

    Leena Majander kertoi Apu-lehdessä karmeista firman pikkujouluista 80-luvulla – ”Jäänyt mieleen poikkeuksellisena asiana”

  10. 10

    Kommentti: Näin Paavo Väyrynen lasketteli luikuria ensimmäisessä presidentti­tentissään

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Jasmin päällysti keittiönsä suositulla sisustusmuovilla – lopputulos oli katastrofi

  2. 2

    Voit päätyä pornoelokuvaan vastoin tahtoasi – tämä kaikkien tulisi tietää

  3. 3

    Varoitus! Raa’assa piparitaikinassa voi piillä terveysriski

  4. 4

    Hannun vaimo istui koneessa 4 tuntia, sitten lento peruttiin – Helsinki-Vantaa on nyt todella jumissa ja syitä on kaksi

  5. 5

    Norjan kruununprinsessa Mette-Marit ilmestyi Nobel-juhlallisuuksiin halpisketjun leningissä – olikin mieletön näky

  6. 6

    Janne Ahonen sai tarpeekseen ja palasi kotiin – ”Meni hermo siihen touhuun”

  7. 7

    Herttuatar Catherine työnnettiin tylysti syrjään läheisten hääjuhlien tärkeästä roolista – taustalla kiusallinen syy

  8. 8

    Sinäkin voit pilata kylpyhuoneesi jo muutamassa vuodessa – näin käytät sitä oikein

  9. 9

    Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

  10. 10

    Kuvat: Kaatokännissä kaahannut alaikäinen poika ajoi ulos karmein seurauksin Salossa

  11. Näytä lisää