Lempi

Kotimaa

Lokapoikien hallituksen jäsenet saivat neljän vuoden tuomiot

Julkaistu:

Jätteenkuljetusyhtiö Lokapoikien hallituksen kaksi jäsentä on tuomittu neljäksi vuodeksi vankeuteen törkeistä petoksista ja ympäristön turmelemisesta.
Yhtiö kippasi muun muassa asumisjätevesiä luontoon lähinnä pääkaupunkiseudulla vuosina 1999-2008. Lisäksi asiakkaita ylilaskutettiin ja jäteasemalle toimitettujen rasvajätekuormien määrä ilmoitettiin todellista pienemmäksi.

Käräjäoikeus jakoi avunannosta rikoksiin ehdollisia vankeustuomioita ja sakkotuomioita yhtiön työntekijöille. Myös Lokapoikien kuljetuksia hoitanut liikenteenharjoittaja tuomittiin ympäristön turmelemisesta puolen vuoden ehdolliseen vankeuteen. Kahden työntekijän syytteet hylättiin.

Lokapojat ja sen hallituksen jäsenet määrättiin yhteisvastuullisesti korvaamaan valtiolle 920 000 euroa rikoshyötyä. Hallituksen jäsenet saivat myös viiden vuoden liiketoimintakiellon.

Käräjäoikeuden mukaan ympäristöä on turmeltu suunnitelmallisesti ja ammattimaisesti ja sillä on tavoiteltu huomattavaa taloudellista hyötyä.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    4. 4

      Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

    5. 5

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    6. 6

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    7. 7

      Asiantuntija Egyptin iskusta: Valtio ei pysty kontrolloimaan alueitaan – ”Asettaa vähitellen kaikki maan suositut matkakohteet vaaraan”

    8. 8

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    9. 9

      Ostitko tämän huippusuositun spinner-lelun? Palauta se heti – Tukes: ”Useampi tapaus, joissa lapsi on joutunut vaaraan”

    10. 10

      Lidlin uusi ”vesirajamekko” pian kauppoihin – paljettiunelma peittää pepun juuri ja juuri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

    2. 2

      Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

    3. 3

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    4. 4

      Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

    5. 5

      Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

    6. 6

      Norjan kruununprinsessa Mette-Marit kärsii kristallitaudista – joutuu perumaan tehtäviään

    7. 7

      Tangoprinssi Dimitri Sjöberg kuoli vain 37-vuotiaana – ”Hänen äänessään oli lämpöä ja kaipaus”

    8. 8

      Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

    9. 9

      Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

    10. 10

      Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

    2. 2

      Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

    3. 3

      Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

    4. 4

      Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

    5. 5

      Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

    6. 6

      Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

    7. 7

      10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

    8. 8

      Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

    9. 9

      Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

    10. 10

      Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Metroasema evakuoitiin Lontoon keskustassa, tilanne nyt ohi – ”En koskaan ole nähnyt tällaista paniikkia”

    2. 2

      Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

    3. 3

      Mitä henkeäsalpaavia kaunottaria! Nämä viisi lumoavan kaunista naista ovat Miss Universum -kisojen voittajasuosikkeja

    4. 4

      Oliko tässä syy Norjan tähtien romahdukseen Rukalla? ”Se on voinut vaikuttaa”

    5. 5

      Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

    6. Näytä lisää