Kotimaa

Nokian Elopin perhe ei koskaan muuttanut Suomeen

Julkaistu:

Nokian toimitusjohtaja Stephen Elop pohti vielä vuonna 2010 sitä, muuttaako hänen perheensä Suomeen vai ei. Kuinkas sitten kävikään?
Perheen muutto Suomeen olisi ollut pitkälti symbolinen ele siihen suuntaan, että Nokian pääkonttori pysyy Espoossa.

Stephen Elop sanoi vielä vuoden 2010 lokakuussa, ettei perheen tulo ole varmaa, sillä hän haluaa ensin saada paremman kuvan siitä, mitä työ Nokian toimitusjohtajana häneltä vaatii, ja paljonko hän joutuu matkustamaan. Tuolloin Elop piti muuttoa kuitenkin hyvin mahdollisena.

Hiljattain tänä keväänä Elop kuitenkin sanoi, ettei koko perheen muuttaminen Suomeen ei ole järkevää, koska mies itse on Suomessa niin vähän.

Eilen putosi uutispommi, kun Nokia ilmoitti irtisanovansa Suomesta 3700 työntekijää ja lakkauttavansa Salossa sijaitsevan tehtaansa kokonaan.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen on vienyt ajatusketjun blogissaan pidemmälle: hänen mielestään Nokia saattaa lähteä pois Suomesta kokonaan - siis pääkonttoria myöten.

Kun suuri osa Suomen henkilöstöstä on irtisanottu, olisi pääkonttorin siirtäminen pois Suomesta Aaltosen mielestä seuraava luonteva askel.

"Elop lupaili aikanaan, että pääkonttori pysyy Suomessa. Minä en tuohon usko. Aikanaan kerrottiin, että Elopin perhe muuttaa Suomeen asumaan. Tämän piti olla osoitus Nokian pääkonttorin pysymisestä Suomessa. Mutta onko Elopin perhe muuttanut pysyvästi Suomeen?", Aaltonen kirjoitti blogissa.

Asiasta kirjoitti ensimmäisenä Kansan uutiset.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt