Nella, Lauha

Kotimaa

Helsingin perhesurma tehtiin Bulevardilla - isä huippujohtaja

Julkaistu: , Päivitetty:

Helsingin keskustassa Bulevardilla asunnosta löytyneiden kolmen vainajan henkirikostutkinta etenee.
Perjantaina 13.4.2012 kello 08.00 aikaan Porvoossa liikenneonnettomuudessa kuoli helsinkiläisen perheen 40-vuotias isä.

Poliisin viedessä kuolinviestiä perheelle heidän kotiinsa Helsingin keskustan Bulevardille paljastui, että perheen 38-vuotias äiti oli kuollut ulkoisen väkiväkivallan seurauksena kuten myös perheen 1- ja 3-vuotiaat tyttäret.

Tutkinnallisista syistä tekotapaa ei tässä vaiheessa kerrota.

Tutkinta jatkuu eri tahoille suoritettavina puhutuksina sekä tarkastuksilla perheen viimeaikaisista toimista.

IS:n tietojen mukaan perheenisä työskenteli kansainvälisessä elektroniikkatuotteita valmistavassa yhtiössä ja oli sen johtoryhmässä.

Hän oli uransa aikana ehtinyt työskennellä myös muissa kansainvälisissä elektroniikka-alan yrityksissä ja toimia tutkijana sekä väitellä tohtoriksi.

Edellisen kerran Helsingissä tapahtui perhesurma tammikuussa Laajasalossa, jossa mies surmasi vaimonsa ja kaksi pientä lastaan.

Viimeisen vuoden aikana on sattunut nyt jo yhteensä seitsemän perhesurmaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Blogi: Janni Hussi osti leipää tuntemattomalle naiselle – kauppareissu sai yllättäen härskin käänteen: ”Tuli hyväksikäytetty olo”

    2. 2

      Kiusallinen kohtaus tv-ruudussa puhuttaa: Jenni Vartiainen kierteli Maria Veitolan parisuhdeuteluita – laulaja keksi ovelan keinon olla vastaamatta

    3. 3

      Kauri, 30, pyysi tiedot Plussa-kortistaan – oli luokiteltu ostostensa perusteella kuukauden ajan sinkuksi

    4. 4

      Kälviällä suuressa rakennuspalossa vaurioitunut seitsemän asuntoa – video palopaikalta lohduton näky

    5. 5

      Naisnäyttelijät kertovat, millaista on riisua kameran edessä – saunakohtaus vei Eeva Elorannalta yöunet: ”Olin erittäin ahdistunut”

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Isoisä ja aikuinen lapsenlapsi harrastivat yhteisymmärryksessä seksiä – harvinainen rikostuomio

    2. 2

      EVS: Tämän takia Jenni Vartiainen ei käy enää uimahalleissa

    3. 3

      Harkimo on perustamassa uutta yhdistystä: Liike Nyt ry:n tiedoista paljastuu kiinnostava nimi

    4. 4

      Minna Kaupin mitta täyttyi ihmisten käytökseen: ”Se on idiotismia, jota en voi ymmärtää”

    5. 5

      Poliisilla takaa-ajotilanne Oulunsalossa: Useita loukkaantui kolarissa, tie 816 kokonaan poikki

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Katariina sai selville hirvittävän totuuden omasta pojastaan vasta, kun poika kuoli yllättäen 23-vuotiaana

    2. 2

      Koulussa huomattiin, ettei 10-vuotias osannut lukea eikä kirjoittaa – taustalta paljastui vanhempien järkyttävä salaisuus

    3. 3

      Nuori nainen työskenteli Lidlissä osa-aikaisena myyjänä – jakoi Instagramissa kuvia järjettömän ylellisestä elämästään: Poliisi sai rysän päältä kiinni

    4. 4

      Tuomas Enbuske nosti esiin mielettömän porsaanreiän suomalaisessa Haluatko miljonääriksi? -visassa – oljenkorsi voikin olla järjettömän hyödyllinen

    5. 5

      Sara Forsberg lihoi 22 kiloa – sulkeutui kotiinsa ahmimaan pizzaa: ”Kaikki ympärilläni romahti”

    6. Näytä lisää