Vuoden pakolaisnainen kävi Afganistanissa poikien koulua

Julkaistu:

Vuoden pakolaisnaiseksi valittu afganistanilaissyntyinen Malalai Rahim on huolissaan kehitysmaista tulevista, alhaisesti koulutetuista naisista.
Heille pitäisi antaa luku- ja kirjoitusopetuksen lisäksi koulutusta myös naisten asemasta, sairauksista ja lasten kasvatuksesta, hän sanoo.

46-vuotias Malalai Rahim on lääkäri ja viiden lapsen äiti. Hän työskentelee Seinäjoen keskussairaalassa, jossa hän erikoistuu gynekologiksi.

Malalai Rahim toivoo, että voisi hälventää ennakkoluuloja pakolaisia kohtaan. Vaikka hän ei myönnä kokeneensa itse rasismia, perheen lapset ovat törmänneet ennakkoluuloihin.

– Poika joutui toisen oppilaan kiusaamaksi koulussa seitsemännellä luokalla. Ongelmaa yritettiin ratkaista tuloksetta rehtorin ja kiusaajan vanhempien avulla. Kiusaaminen loppui vasta, kun kävin kertomassa kiusaajalle, miksi perhe on Suomessa, lääkäriäiti muistelee.

Suomen Pakolaisapu painotti valinnassaan tänä vuonna yrittäjyyttä ja yritteliäisyyttä.

– Malalai Rahim on vaikeasta taustastaan huolimatta ponnistellut Suomessa tiensä lääkäriksi. Hän on erinomainen esimerkki siitä, että myös aikuisena Suomeen tullut pakolainen voi oppia kielen ja kotoutua uuteen maahan, Pakolaisapu perusteli.

Kävi poikien koulua



Afganistanissa monet tytöt eivät pääse kouluun, Rahim muistuttaa. Hän itse kertoo opiskelleensa isänsä luvalla poikien lukiossa.

Lääkäriopintonsa Rahim suoritti Neuvostoliitossa. Hän työskenteli lääkärinä Afganistanissa siihen sakka, kunnes talebanit kielsivät naisilta ammatin harjoittamisen. Perhe pakeni lopulta Iraniin. Suomeen he saapuivat kiintiöpakolaisina vuonna 2000.

Perhe muutti Tampereelta Seinäjoelle vajaat kaksi vuotta sitten.

– Olemme viihtyneet täällä oikein hyvin, Rahim sanoo.

Afganistaniin perhe ei aio enää palata pysyvästi.

– Vähäksi aikaa voisin lähteä sinne auttamaan. Mutta en halua lasteni kokevan samaa, kuin itse olen kokenut, hän jatkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt