Näin säästät jättisumman vuodessa - 30 kuumaa vinkkiä

IS kysyi lukijoilta konkreettisia arjen esimerkkejä rahan säästämistä varten.

Joulun jälkeen monella on rahat tiukassa, mutta ei hätää.

IS:n lukijoiden vinkeistä löydät itsellesi sopivat, olipa tavoitteenasi elinkustannusten minimointi tai jotakin isompaa ostosta varten säästäminen.

Näitä noudattamalla voit säästää vuodessa mehevän summan rahaa.

Tässä 30 vinkkiä IS:n lukijoilta:

1. "Vältän valmisruokia eli teen itse alusta asti. Ostan pakkaseen isompia eriä tarjousruokia. Leivomme ruisleivän itse ja valmistamme useita ruokia kerralla.

Vaatteiden alennusmyynnit kannattaa hyödyntää, koko voi olla reilu, lapset kasvavat.

Käymme ilmaiskonserteissa ja edullisissa näyttelyissä. Isoissa kaupungeissa hyviä kirpputoreja. Netissä surffailu korvaa heikon ulkomaanmatkan."

I am saving

2. "Aina kun saan kolikoita, heitän ne lasipurkkiin iltaisin. Tyhjennän purkin pankkiin kaksi kertaa vuodessa. Yleensä sinne kertyy huomaamatta noin 200 - 300 €."

Rainer     3. "Pyydä palkanlaskijaa ottamaan ennakonpidätyksen suuremmalla prosentilla kuin mitä verokortti sanoo. Vuoden varrella et voi kuluttaa rahaa, jota ei tilille tule. Joulukuussa saat mukavan potin, jonka voit laittaa säästöön."

Näinmä

"Kortilla maksettaessa rahan meno ei näy. Maksa aina käteisellä, näkee kun raha vaihtaa omistajaa - meno konkretisoituu ja heräteostokset jää tekemättä. Säästyy muuten pitkä penni."

Gabor

4. "Käytän ePossua (verkkopankista kytketty päälle). Joka kerta kun vingutan electronia, minulla siirtyy säästötilille 1e. Puolessa vuodessa sinne on kertynyt jo yli 300 euroa!"

Cicciolina

5. "En syö lihaa."

insinööri

6. "Suunnittele neljän viikon ruokalista etukäteen paperille. Tee suunnitelmasta taulukko ja kiinnitä se jääkaapin oveen. Tee kyseiset ostokset korkeintaan kaksi kertaa viikossa, eli ei joka päivä sinne kauppaan.

NOUDATA taulukkoa, eli ei niitä ylimääräisiä herkkupatukoita ja muita hemmotteluherkkuja. Tämä toimii :)"

Santtu

7. "Kaikki ostettu ruoka syödään."

2n talous

8. "Juuri toissapäivänä laskin, että kaikki rahat mitä käytin herkkuihin viime vuonna toukokuusta joulukuuhun, oli päälle 300 euroa. Siis yhden vuokran verran! Pelästyin sen verran, että tässä kuussa en ole herkutellut kuin kerran lätyillä."

db

9. "Ei käy ollenkaan lomamatkoilla."

Lada

10. "Vaihdoin erilliset jääkaapin ja pakastinkaapin yhdistettyyn jää/pakastinkaappiin. Nyt on vain yksi isompi sähköä kuluttava laite, joka sekin on 10 vuotta nuorempi edellisiä laitteita, ja sähkön kulutus on vähäisempi.

Omakotitaloasujana myös komposti on hyvä väline, pystyimme vähentämään jätteenkuljetuskäynnit joka toiselle kuukaudelle.

Lasten vaatteet myyn huutonetissä ja rahoilla ostan uusia vaatteita/vaatteen."

super

11. "Laitan kaikki euroa pienemmät kolikot purkkiin, samoin pullopalautusrahat. Lisäksi tililtäni lähtee kuukausittain automaattisesti pieni summa toiselle tilille."

maarit

12. "Maksan vuokraa etukäteen talvella, niin kesälomakuukautena ei tarvitse huolehtia vuokrasta."

pimpelipom

13. "Kaikki, mitä pystyy vaimolta salaamaan, jää säästöön."

salasäästö

14. "Rahaa jää mukavasti säästöön, kun kulutan jatkuvasti vähemmän kuin tienaan. En ostele mielijohteesta hömppää, enkä puhaltele rahojani röökinsavuna ilmaan. Alkoholia käytän harvakseltaan. En silti elele askeesissa, vaan harkiten kuluttaen."

Kaisa

15. "Maksan veroa 5 % liikaa. Palautus n. 2000€/v."

Inkeri

16. "Käyn eri kaupparyhmien kaupoissa, unohtaen pisteet ja bonukset, pidän silmäni auki hinnoittelun suhteen ja ostan vain sitä mitä tarvitsen.

Kuulkee, nuo markkinamiehet on keksineet vaikka minkälaisia turhakkeita, alkan mansikan makuisista kondoomeista ja päättyen muotimerkkisiin vaatteisiin ja kaikkea siltä väliltä... Tämän kulutushysterian neuvoisin kiertämään kaukaa."

Savolainen siästäjä

17. "Tekemällä maukasta kotiruokaa, ei eineksiä. Eikä osteta limua ja sipsejä, eikä keksejä ja karkkia.

Leipomalla korvapuusteja kerralla enemmmän pakkaseen on kahvileipääkin aina tarjolla ja vaalean leivän voi paistaa itsekin, on paremman makuista kun kaupan höttöleivät. Ja kauppaan mukaan ostoslista ja käteistä."

Korvapuustien leipoja 18. "Auto poistettu liikenteestä, kiitos Kataisen!"

Jontte

19. "Käyn kaupassa lauantaina aamusta, koska silloin löydän liha- ja kalaosastolta tuotteita 30-50 % alelapuilla varustettuna. Niissä käyttöpäivä on parin päivän sisään, sopii minulle. Valmistan viikonlopun aikana syötävät ateriat ja saan annoksia vielä pakkaseenkin myöhempää käyttöä varten!"

Emiliina

20. "Ota eväät töihin mukaan ja unohda kalliit työpaikkaruokalat - säästät kymppejä joka kuukausi. Eväiden ei tarvitse olla kämäsiä voileipiä vaan ihan kunnon kotiruokaa!"

Repomies

21. "Muutin pois Suomesta, nyt jää jotain sukanvarteenkin!"

Eläkeläinen

22. "Käteiskuuri on erittäin toimiva konsti. Tee Excel-taulukko, johon merkkaat tulot ja pakolliset kuukausittaiset menot ja säästöön menevä summa. Tämä summa jaetaan neljällä. Joka maanantai on sitten "tilipäivä", eli saa nostaa käteisenä sen summan, joka on laskettu viikkoa kohti. Jos tämän jälkeen sunnuntaina on rahaa, niin loput voi vielä laittaa piparipurkkiin jemmaan."

Käteinen (ei Jyrki)

23. "Minulla on muhkea potti osakkeita, joista saan joka vuosi osinkoa. Muistan myös myydä tarpeeksi nousseet osakkeet pois, ja ostaa liian alas arvostettuja takaisin.

Erilaiset korkorahastot jauhavat tasaisesti osinkojen kera perustuloa, ja johdannaiset tasoittavat erilaisia kuoppia ja kuhmuroita."

Osinko-Otto

24. "Siirrän aina tilipäivänä määrätyn summan toiselle tilille, jolle ei ole edes pankkikorttia/tiliavaimia. Jos tarvitsen sieltä rahaa, pitää ajaa pitkä matka pankkiin. Olen kaiken lisäksi tehnyt suoraveloituksen, jottei asia jää. Raha lähtee samantien kun tulee tili. Hyvin on toiminut, suosittelen."

Janne

25. "Pientä tai jopa kohtalaista säästöä saa mm seuraavasti: Toistaiseksi maksan ostokseni vielä rahalla. Maksan aina seteleillä ja kotiin tultuani laitan kolikot sivuun. Tällä tavalla olen maksanut mm. lomamatkoja ym. ylimääräisiä menoja. Nykyään kolikkojen laskettaminenkin maksaa pankissa, joten olen vaihtanut niitä seteleiksi paikallisissa pienissä palveluyrityksissä, joilla on krooninen kolikkopula, ja joiden kolikkohankinta myös maksaa."

Eerosakari

26. "Olen todella tarkka rahasta, ohjeistaisin näin:

- Kilpailuta vakuutukset (saatat säästää satoja euroja) - Osta ruokaa alennuksesta ja pakasta. Esim. lihat - Tee lastenruoat itse (purkit kalliita) - Syö ulkona korkeintaa kerran viikossa ja pidä siitä kiinni. - Älä osta naposteltavaa kotiin (turhaa rahaa ja turhia kaloreita) - Pidä listaa mitä todella tarvitset ja osta vain niitä tavaroita/vaatteita, älä sorru heräteostoksiin (kukkaro kiittää ja koti kiittää kun ei ole täynnä romua) - Kun tekee mieli ostaa jotain isompaa (yli 50e) mieti asiaa viikko ja jos edelleen haluat yhtä palavasti ostaa, osta. Useimmiten olet tullut jo toisiin ajatuksiin. - Lähde lomamatkalle lyhyemmällä varoitusajalla ja tilaa matkatoimistojen uutiskirjeitä, todella hyviä alennuksia. - Hyödynnä nettikirpputoreja, esim. facebookissa runsaasti eri merkkivaatteiden kirpputoripalstoja, ainakin lapsille. - Tuunaa huonekaluja (maalilla pääsee jo aika pitkälle, myös ekologista ja omaleimaista) - Älä halua kaikkea mahdollista mitä muilla on vaan mieti omilla aivoilla mitä todella haluat ja mitä arvostat. - Älä lähde edes alennusmyynteihin, jos et todella tarvitse jotain. - Vähennä autoilu minimiin"

Tarkka mamma

27. "Ravintolailtaa viettäessäsi juo alkoholilasien välissä aina vesilasi. Juot illan aikana huomaamattasi vähemmän.

Älä maksa teini-ikäisten lastesi vaatteita, vaan anna sen sijaan heille itselleen vaateraha ja enempää ei tipu. Saavat itse päättää, ostavatko he yhden merkkivaatteen, 10 ketjuliikevaatetta vai 20 UFF-vaatetta.

Kun shoppaat tyttöporukassa "huvin vuoksi", älä shoppaa itsellesi vaan auta kaveriasi shoppaamisessa. Ostamisen ilon ja viihtymisen saat samalla, ostamatta itse mitään."     Emmuzka

28. "Kuten monet ovat todenneet, paras keino saada rahaa säästöön on kuluttaa vähemmän kuin tienaa. Erityisesti kolme ärrää on syytä pitää kurissa: Rätit, ravintolat ja reissaaminen."         K Ansio

29.  "En polta enkä juo. Säästyy."

e39

30. "Laitan kaikki 50-senttistä pienemmät kolikot säästölippaaseen, ehkä saan arkkurahat kootuksi."

Viikatemies

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?