Kotimaa

Toimitusjohtaja puolustautuu: Konjakkimme on aitoa!

Julkaistu:

Euroopan unionin tuomioistuimen mielestä suomalaisyhtiö ei voi myydä konjakkia.
EU:n tuomiosistuin on antanut jo vuosia jatkuneessa kiistassa Korkeimmalle haliinto-oikeudelle esityksen, jonka mukaan suomalaisyhtiö ei voi käyttää tuotteissaan sanaa Cognac eikä sen suomenkielistä vastinetta.

Sana on suojattu maantieteellisenä merkintänä, ja sitä voi käyttää vain ranskalaisen Cognacin alueen tuottajat.

Suomalaisen Lignell & Piispasen valmistama konjakki on kuitenkin aitoa konjakkia, puolustaa kuopiolaisen perheyrityksen toimitusjohtaja Harri Nylund.

- Konjakkimme tehdään oikealla tavalla Cognacin maakunnassa Ranskassa, hän kertoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

KHO pyysi aiemmin EU:n tuomioistuimelta ennakkopäätöstä asiasta.

- KHO tekee asiasta lopullisen päätöksen. Emme näe, että sillä olisi mitään syytä olla ratkaisematta asiaa meidän eduksemme.

Nylund kertoo, että vääntö asiasta yhtiön ja EU:n välillä on jatkunut jo kymmenen vuotta. Konjakki-sanan käytöstä suomalaisyhtiön valmistamissa tuotteissa on hermostunut ranskalainen tuottajajärjestö.

Lignell & Piispanen myy Hienoa Konjakkia ja Kahvi-konjakkia. Yhtiö on myynyt omana tuotemerkkinään Hienoa Konjakkia jo 1800-luvulta lähtien.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt