Entinen ministeri löytyi kuolleena eduskunnasta

Julkaistu: , Päivitetty:

Entinen kansanedustaja ja puolustusministeri Ingvar S. Melin on löytynyt kuolleena.
Entinen kansanedustaja Ingvar S. Melin löytyi kuolleena Eduskuntatalon viidennessä kerroksessa sijaitsevasta ruotsalaisen eduskuntaryhmän ryhmähuoneesta perjantaina 10. kesäkuuta iltapäivällä.

Melin oli syntynyt vuonna 1932.

Melinin viimeisistä kansanedustajavuosista on aikaa jo parikymmentä vuotta, mutta hänellä oli tapana vierailla eduskuntatalossa lähes päivittäin. Hän seurasi ahkerasti ulkomaisia sanomalehtiä.

Melin oli kansanedustajana kolmeen eri otteeseen, ensimmäisen kerran vuonna 1966. Hän oli puolustusministerinä lyhytaikaiseksi jääneessä Martti Miettusen (kesk.) hätätilahallituksessa 1970-luvun puolivälissä.
Melin toimi myös pitkään työnantajain keskusliiton STK:n kansainvälisten asioiden johtajana.

Hän toimi kansanedustajana vuosina 1966-1972, 1975-1983 sekä 1987-1991.  Lisäksi hän toimi puolustusministerinä  1975-1976 sekä presidentin valitsijamiehenä vuosina 1968, 1978, 1982, 1988.

Hän avioitui vuonna 1961 Lenita Airiston kanssa ja eron jälkeen myöhemmin Maria Melinin (os. Korpikoski) kanssa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt