Kotimaa

Ikaalisten perhetragedia: Poliisi palautti aseet surmaajalle

Julkaistu:

Ikaalisissa perheensä ja itsensä surmannut 47-vuotias mies oli poliisin kanssa tekemisissä maaliskuun lopussa.
Miehen ja vaimon välillä tuli riitaa, ja nainen teki rikosilmoituksen laittomasta uhkauksesta ja pahoinpitelystä.
 
Varmuuden vuoksi poliisi takavarikoi mieheltä kaksi haulikkoa, kiväärin ja pienoiskiväärin. Aseet olivat luvallisia.
 
Seuraavana päivänä nainen perui rikosilmoituksen. Syyttäjä ei nostanut jutussa syytettä, koska nainen ei esittänyt rangaistusvaatimusta miestä kohtaan.
 
Poliisi palautti miehelle aseet 20. huhtikuuta. Runsaan viikon kuluttua mies surmasi haulikolla ja kiväärillä vaimonsa, 13-vuotiaan poikansa ja itsensä.
 
- Tällä henkilöllä on pitkä metsästyshistoria ja aseiden hallussapitohistoria ilman rikoksia, kertoo aseiden palautuksesta päättänyt Pirkanmaan apulaispoliisipäällikkö Antero Rytkölä.
 
Rytkölän mukaan maaliskuun perheriidassakaan ei tapahtunut mitään rikosta.
 
- Rikosoikeudellisesti tapauksesta ei tullut mitään seuraamuksia. Asian käsittely päättyi siihen, kun syyttäjä ei ryhtynyt toimenpiteisiin, Rytkölä sanoo.
 

Aseiden palautus "pykälien mukaan"


Rytkölän mukaan aseiden palauttaminen meni pykälien mukaan.
 
- Tässä on toimittu aselain kirjaimen ja tarkoituksen mukaisesti. Aselain nojalla miehelle annettiin varoitus, Rytkölä sanoo.
 
Kolmoissurman tehnyt mies oli metsästänyt 1980-luvun alusta. Hänella oli ollut luvallisia metsästysaseita yli 15 vuotta. Miehen tilillä ei ollut rikoksia.
 
- Näissä asioissa tulevaisuutta voi ennustaa vain menneisyyden perusteella, Rytkölä sanoo.
 
Rytkölän mukaan mikään ei viitannut siihen, että mies tekisi jotain kohtalokasta aseiden palautuksen jälkeen.
 
- Aseiden palautuspäätöstä pitää arvioida sen perusteella, mitä sillä hetkellä oli tiedossa, Rytkölä sanoo.
 
Apulaispoliispäällikkö Antero Rytkölä on itsekin vaikuttanut pitkään Ikaalisissa. Hän on toiminut mm. 12 vuotta kaupunginhallituksen puheenjohtajana.

Oliko kolmoissurmaaja tuttu henkilö?
 
- Olen voinut joskus tavata, mutta en osaa yhdistää, Rytkölä sanoo.
 
 
 

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt
    Tuoreimmat