Sikainfluenssaan sairastunut mies kuoli

Julkaistu:

Kouvolalainen nelikymppinen perusterve mies kuoli Kymenlaakson keskussairaalassa. Hänellä oli todettu sikainfluenssa.
- Hän oli sikainfluenssan takia hoidossa. Emme tiedä kuolinsyytä. Parhaillaan on selvityksessä, kuoliko hän siihen tautiin vai tuliko jokin muu komplikaatio, kertoo Kymenlaakson sairaanhoitopiirin tartuntataudeista vastaava infektiotautien ylilääkäri Risto Pietikäinen IS:lle.

Mies oli keskussairaalassa hoidettavana kuusi vuorokautta. Hän kuoli perjantaina, mutta tapaus tuli julkisuuteen vasta nyt.

- Viimeisinä päivinä hän voi huonommin. Loppiaisaattona hän siirtyi tavalliselta osastolta teho-osastolle. Tilanne huononi pikkuhiljaa, Pietikäinen kuvailee.

Ylilääkäri muistuttaa, että myös viime talvena osa sikainfluenssan uhreista oli perusterveitä.

- Vaikeita taudinkuvia tuli myös perusterveille, ja pääosin potilaat olivat nuorehkoja.

Kymenlaakson tämänvuotinen tilanne on kuitenkin yllättänyt terveydenhuollon ammattilaiset.

- Oli yllätys, että viime viikolla meillä oli teho-osastolla yhtä aikaa kolme potilasta hengityskoneessa sikainfluenssan vuoksi. Eli vaikka kovin moni potilas ei ole joutunut sairaalahoitoon, vaikeita tehohoitoon joutuvia tapauksia on ollut huomattavasti enemmän. He ovat olleet rokottamattomia perusterveitä ihmisiä.

Kouvolalaismiehen lisäksi teho-osastolle joutui kaksi alle 50-vuotiasta miestä. He ovat jo toipumassa ja molemmat ovat päässeet osastolta pois.

Miltä Kymenlaakson sikainfluenssatilanne kokonaisuudessaan näyttää?

- Sairaanhoitopiirissämme on jonkinnäköinen epidemia meneillään, mutta se tuntuu suhteellisen hiljaiselta. Vaikea sanoa ovatko nämä tapaukset olleet sattumaa vai vaikeamman epidemian alku.

Pietikäisen suositus on, että rokottamattomat kävisivät vielä hakemassa rokotteen.

Kuolemasta kertoi ensimmäisenä Kymen Sanomat.

Ota kantaa

Oletko ottanut sikainfluenssarokotteen?

Kyllä 51% Ei 49%
Ääniä yhteensä 16437

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt