Näin lakko vaikuttaisi lentoihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Huomenna uhkaavaa lentolakkoa soviteltiin vielä maanantaina illlalla kello yksitoista. 
Vähän ennen yhtätoista illalla ei ratkaisusta ollut vielä kuulunut mitään.

Lentoemäntien ja stuerttien lakko pysäyttäisi huomenna ison osan sekä Finnairin että Blue1:n lennoista. Osapuolten välillä on kiistaa lähinnä yötyöhön ja vapaapäiviin liittyvistä kysymyksistä.

Lakko vaikuttaisi tuhansien matkustajien lentoihin. Jos lakko alkaa, se pysäyttää ison osan Finnairin ja Blue1:n lennoista.

Lentoyhtiöiden mukaan asiakkaat ovat kyselleet paljon tilanteesta. Mahdollisista lentojen peruutuksista yhtiöt pyrkivät tiedottamaan asiakkailleen tekstiviestitse tai puhelimitse. Yhtiöt myös kehottavat asiakkaita seuramaan yhtiöiden nettisivuja.

- Mikäli lento peruuntuu, niin asiakas pyritään saamaan kiinni tavalla tai toisella, sanoi Blue1:n viestintäjohtaja Tom Christides STT:lle.

Finnairista kerrottiin, että mahdollinen lakko pysäyttäisi yli puolet sen liikenteestä. Yhtiön mukaan lomalennot pyrittäisiin hoitamaan kuitenkin normaaliin tapaan.

- Lisäksi pyrimme lentämään joitakin meidän runkoreittejä Euroopassa ja kotimaassa. Kaukoliikenne olisi käytännössä pysähdyksissä, mahdollisesti joitakin yksittäisiä reittejä lukuunottamatta, sanoi Finnairin talousviestinnästä vastaava johtaja Taneli Hassinen.

Hänen mukaansa yhtiö tarkentaa liikenneohjelmaansa, kun nähdään miten tilanne etenee.

Blue1 pyrkii puolestaan lentämään suurimman osan lennoistaan. Christides arvioi, että Blue1 pystyy lentämään jopa 60-70 prosenttia lennoista.

- Kaikkiin kohteisiin tullaan lentämään, mutta yksittäisiä lentoja joudutaan peruttamaan, Christides kertoi.

Blue1 on tänä syksynä saanut tänä syksynä uusia koneita laivastoonsa.

- Näiden koneiden toimitus on ollut myöhässä. Olemme joutuneet vuokraamaan kalustoa miehistöineen muualta. He ovat täällä edelleen, ja näiden avulla pyritään lentämään ne 60-70 prosenttia lennoista, Christides kertoi.

Yötyö kivenä
kengässä

Tilanteen sovittelua jatkettiin kuumeisesti maanantaina. Kiistan osapuolet kokoontuivat maanantaina alkuillasta jatkamaan sovittelua valtakunnansovittelijan johdolla.

- Kovasti tehdään töitä, jotta sopu saataisiin aikaan, totesi Suomen lentoemäntä- ja stuerttiyhdistyksen puheenjohtajana Thelma Åkers.

Åkers ei maanantaina iltapäivällä halunnut ruveta ennakoimaan mahdollisuuksia sovintoesityksen jättämiseen. Neuvotteluissa hiertää erityisesti matkustamohenkilöstön yötyöhön ja vapaapäiviin liittyvät asiat.

Lakko uhkaa

- Jos lentokiistassa ei päästä sopuun, uhkaa Suomen Lentoemäntä- ja Stuerttiyhdistys SLSY aloittaa tiistaina kello 13 lakon.

- Lakko koskisi Finnairia ja Blue1-lentoyhtiötä.

- Matkustaja voi seurata oman lentonsa tilannetta Finnairin ja Blue1:n nettisivuilta: www.finnair.fi, www.blue1.com.

- Mahdollisista lentojen peruutuksista yhtiöt pyrkivät tiedottamaan asiakkailleen tekstiviestitse tai puhelimitse.

- Jos lakko toteutuu ja asiakkaan lento peruuntuu, asiakas voi siirtää lentoaan tai hakea käyttämättömän lipun takaisinmaksua.

- Jos lentoja peruuntuu, lentoyhtiöt pyrkivät myös mahdollisuuksien mukaan reitittämään uudelleen matkustajia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt