Kotimaa

Mikä moka - Hakaristin muotoiset jouluvalot Kampin keskuksessa - katso kuva

Julkaistu:

Ohikulkijat joutuivat hämmästelemään varsin erikoisia jouluvaloja Helsingin Kampin kauppakeskuksessa perjantaiaamuna.

Kauppakeskuksen seiniin ja kattoon oli muotoiltu punaisilla lampuilla hakaristiä muistuttava kuvio.

- Asentajat olivat asentaneet valot väärin. Jouluvalojen näkyvyys ja malli piti noudattaa tiettyä suunnitelmaa. Muistutti nyt mitä tahansa, niin ne oli väärin ja niitä korjataan nyt, sanoo IS:lle Kampin kauppakeskuksen kauppakeskuspäällikkö Heli Vainio.

Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Vartti Oma kaupunki -sivuillaan.

Valot asennettiin torstaiyönä ja kummallinen kuvio sai välittömästi seuraavana aamuna palautetta.

- Ihan omalta henkilökunnalta tuli palautetta ja se riitti.

Mitä asentajat ajattelivat laittaessaan valot tuohon muotoon?

- Me ei edes kyselty vaan todettiin saman tien että ne on tehty väärin ja sen takia ne nyt korjataan.

Erikoiset jouluvalot pääsivät esiintymään suurelle yleisölle vain alle pari tuntia.