Saana, Saini

Kotimaa

Pekka Karhuvaaran sakot tuplaantuivat

Julkaistu:

MTV Oy:n toimitusjohtajan Pekka Karhuvaaran viime syyskuussa Lohjan käräjäoikeudessa vesiliikennejuopumuksesta saamat sakot tuplaantuivat hovioikeudessa.

Huiman korotuksen syynä ovat Alma Media Oyj:n optiot, joita Karhuvaara lunasti viime keväänä 402000 euron edestä.

Lohjan kihlakunnansyyttäjä toimitti Turun hovioikeudelle selvityksen Karhuvaaran tuloista ja vaati päiväsakon rahamäärän korottamista.

Vaatimustaan syyttäjä perusteli sillä, että Karhuvaaran ansiotulot olivat kasvaneet oleellisesti vuoden 2003 verotuksessa vahvistetusta määrästä. Hovioikeus katsoi syyttäjän selvityksen luotettavaksi ja määritti sen perusteella Karhuvaaran vuoden 2005 keskimääräisiksi nettotuloiksi 23480 euroa kuukaudessa.

Näin hovioikeus sai yhden päiväsakon euromääräksi 379 euroa. Kun päiväsakkojen määrä ei hovioikeudessa muuttunut, Karhuvaaran maksettavaksi tulee nyt 11760 euron sijasta 22740 euroa.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  3. 3

    Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. 6

    Lyhytkasvuinen Linda työnsi lastaan kärryissä, kun häneltä tivattiin kadulla: ”Mihin sä olet vauvaa viemässä?”

  7. 7

    Kela vaati työkyvytöntä realisoimaan lapselle säästetyt varat – Etuusjohtaja: Ratkaisu kuulostaa oikealta

  8. 8

    Lehtomäki ja Heinäluoma saavat Putinilta Ystävyyden kunniamerkin

  9. 9

    Ensitreffit alttarilla -Aliisa murtuu kyyneliin – Esa-puolison käytös loukkasi syvästi: ”En pääse irti siitä”

  10. 10

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  2. 2

    Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

  3. 3

    Voihan maanantai! Jaajo Linnonmaa julkaisi rehellisen kuvan radiotyöstä – ”Minuutti ennen lähetystä”

  4. 4

    Aamuposti: Onko seteliisi painettu nämä kaksi tunnusta? Siitä voidaan pulittaa jopa 1100 euroa

  5. 5

    Huippukokki tekee jauhelihakastikkeen vallankumouksellisella tavalla – ja se kannattaa

  6. 6

    Millan vatsavaivat vähenivät huomattavasti – vain yksi muutos aamiaisessa riitti

  7. 7

    Yksi sana saa Ensitreffit alttarilla -vaimon polttamaan päreensä – ”Se on minulle punainen vaate”

  8. 8

    Radiojuontaja Jenni Alexandrova kertoi rehellisesti kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä – ”Kyllä tuohon työmies tarpeensa tekisi”

  9. 9

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  10. 10

    Maajussi-Aapon käytös pelästyttää morsianehdokkaan: kahvinkeitto johtaa epäilyihin ja hampaiden kiristelyyn – ”Ei uskalla sanoa mitään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äänite paljasti uimavalvojien törky­puheet: alaikäisten koulu­tyttöjen opettaja sai kuulla pöyristyttävän kommentin

  2. 2

    Valokuvaaja paljastaa 55 vuotta alastonkuvien jälkeen: Marilyn Monroella oli vain yksi ehto nakuilulle

  3. 3

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Jopa miljoonia uhreja – kävitkö vuoden sisällä suositulla pornosivustoilla?

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Tällaisen elämän miljardööri Niklas Herlin eli – muistokirjoitus

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Niklas Herlin on kuollut

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Jari Sillanpää julkaisi harvinaisen kuvan isosiskonsa Sarin kanssa – onnellisena Espanjassa

  3. 3

    Äiti tappoi 5 vauvaa ja kätki ruumiit astioihin – 13 vuoden tuomio jäi pysyväksi

  4. 4

    Mikolle, 27, jää Kelan rahoista käteen 480 e / kk, ei halua töihin – ”Juon, luen ja keilaan”

  5. 5

    Windowsin jättipäivitys tulee tällä viikolla: Näin suojaudut

  6. Näytä lisää