Eino, Einari

Kotimaa

Rattijuoppo yritti tappaa tv-toimittajan

Julkaistu:

Onnettomuuspaikalle poliisin hälyttänyt tv-toimittaja sai puukkomiehen kimppuunsa perjantaina Pelkoseniememellä. Toimittaja pelastui täpärästi juoksuttamalla kovassa humalassa autoilleen ja ojaan suistuneen puukkomiehen väsyksiin.

Vaarallinen näytelmä tapahtui kello 13 aikaan lähellä Pyhätunturia, kun Ylen Tv-uutisten Lapin aluetoimittaja Matti Torvinen oli palaamassa tv-kuvaajan kanssa Rovaniemelle.

- Näin ojaan suistuneen auton, jossa kuljettaja oli rattia vasten lysähtäneenä. Menin miehen luokse ja kysyin, onko hän kunnossa. Hän pyysi minulta köyttä, Torvinen kertoo.

- Menin auton taakse ja otin puhelimen, sillä mies vaikutti vahvasti juopuneelta. Sain yhteyden aluehälytyskeskukseen ja kerroin tilanteen. Mies raivostui, ryntäsi puukko kädessä autosta ulos minua kohti sekä karjui tappavansa minut.

Noin 55-60-vuotias mies sohaisi kohti puukolla, mutta toimittaja sai väistetyksi ja juoksi pakoon.

- Samalla huusin kuvaajalle, että hän menisi autoon suojaan. Mies seurasi minua useita satoja metrejä, kunnes väsyi ja kävi penkalle istumaan.

Miestä epäillään tapon yrityksestä, törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hän puhalsi poliisin alkometrin lähes kolmen promillen lukemat.

Näitä luetaan!
  1. 1

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

  4. 4

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  5. 5

    Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

  6. 6

    7 yleistä pikkuhousu­virhettä, joihin moni sortuu

  7. 7

    Ursa: Maastoon on voinut pudota kymmeniä kiloja meteorin kappaleita

  8. 8

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  9. 9

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  10. 10

    Onko tässä kaikkien aikojen jatkoaika SM-liigassa? ”Sata maalipaikkaa minuuttiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Meteori valaisee Kaamasen yön päiväksi hurjalla videolla: ”Mökki tärisi kuin maanjäristyksessä”

  2. 2

    Suomen ensimmäinen kaduksi alennettava moottoritie on nyt tiedossa – kyseessä erittäin vilkas väylä

  3. 3

    42 vuotta sitten kadonnut nainen löytyi elossa Yhdys­valloissa – yksi mysteeri voi jäädä lopullisesti selvittämättä

  4. 4

    Vuosaaren perhesurma: Poliisi saapui veriseen asuntoon ja käskytti ovelta – vastauksena kuului vain lapsen itku

  5. 5

    Huutokauppakeisarin apumies-Markku iski silmää varatulle Annelle – seurauksena kaksi avioeroa ja yhdet häät

  6. 6

    Satun ja Oskarin Napakymppi-matka sai odottamattoman loppuratkaisun – ”En uskalla nyt kommentoida yhtään mitään”

  7. 7

    Donald Trumpin poika hehkutti tulostaan maastavedossa – Suomen ennätysmiehen tyly arvio: ”Naisetkin vetävät enemmän”

  8. 8

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  9. 9

    Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

  10. 10

    Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Tässä ovat Suomen myydyimmät makeiset – yksi ei väisty ykköspallilta

  5. 5

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  6. 6

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  7. 7

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  8. 8

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  9. 9

    Napakymppiparin Italian-matka vaikutti lähes täydelliseltä – Neiti B tiputtikin pommin aivan viime hetkellä: ”Näillä mennään”

  10. 10

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    Ipaneman rannalle ajautui ympäristöongelman aiheuttanut löyhkäävä jättiraato

  4. 4

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  5. 5

    Eurojackpotissa yksi täysosuma – tällä rivillä voittaja saa 10 miljoonaa euroa

  6. Näytä lisää