Ursula

Kotimaa

Susan Kurosen kirjassa intiimejä paljastuksia

Julkaistu:

Pari viikkoa sitten kirjansa kannet julkistanut Susan Kuronen julkisti maanantaina sisäsivutkin teoksestaan. Kirjassa Pääministerin morsian hän kertoo yhdeksän kuukautta kestäneestä seurustelusuhteestaan pääministeri Matti Vanhaseen (kesk.).

Kustantaja Etukeno on ottanut kirjasta 10 000 kappaleen painoksen. Kirja on 164 sivua pitkä ja maksaa saman verran kuin painavammatkin poliittiset muistelmateokset.

Julkistamistilaisuudessa nähtiin jälleen kerran sankka joukko kuvaajia sekä politiikan ja viihdemaailman toimittajia.

Tiedotustilaisuudessa Kuronen väitti joutuneensa painostuksen kohteeksi, jotta hän ei julkaisisi kirjaansa. Keskustan puoluetoimisto kiisti tuoreeltaan, että puolue olisi sellaiseen sekaantunut.

Kuronen ei halunnut kertoa väitetystä painostuksesta tarkemmin, eikä myöskään arvioida kirjan vaikutuksia maaliskuun eduskuntavaaleihin. Piikikkäämpiin kysymyksiin julkisuushakuisuudesta hän ei halunnut vastata ollenkaan.

Kirja sisältää useita Vanhasen Kuroselle lähettämiä hempeitä tekstiviestejä, tyyliin "Perhoset tulee aina kun näen sinut".

Kustantaja Kari Ojalan mukaan muutama "nätti viesti" on mukana pieninä tunnelmapaloina. Hänen mukaansa kirjalla ei ole mitään poliittisia tarkoitusperiä.

- Kirja kertoo meidän mielestämme paljon suomalaisesta nyky-yhteiskunnasta, politiikasta ja eri väestöryhmien elintasoeroista ja poliitikkojen turvajärjestelyistä, Ojala mainosti.

Puolet kirjasta perustuu Kurosen muisteluihin, toinen puolikas on nauhalta purettua Kurosen jutustelua ja tajunnanvirtaa viikko- ja iltapäivälehtien suhdetta käsittelevistä kirjoituksista. Ojalan mukaan tällä ratkaisulla saatiin kirja nopeasti valmiiksi.

"Inhottava julkisuus"

Kuronen viljelee tekstissään runsaasti huutomerkkejä, ilmaisua "voihan vitalis" ja selostaa useampaan kertaan paikkoja, joissa hän on Vanhasen kanssa rakastellut. Tarkemmat yksityiskohdat on sentään armeliaasti jätetty pois.

Median kiinnostuksen kohteeksi joutuminen oli vaikea pala, koska Kuronen ei kertomansa mukaan tiennyt, miten olisi toiminut. Vanhanen oli kehottanut häntä juoksemaan karkuun, mutta Kurosen mukaan tämä ei onnistunut.

- Käytännössä minun elämässäni tuo ei ole mahdollista kun rakastan korkokenkiä, eipä siinä kovasti bussipysäkiltä karkuun juosta tai jos olen lasten kanssa kauppakassien kanssa niin se on mahdotonta, yritän elää normaalia elämää ja se ei ollut enää kauhean mahdollista, jokapäiväinen pelko siitä, mitä sinusta kaivetaan seuraavaksi esiin, Kuronen kuvailee tilannetta kirjassa.

Kysymykseen, miltä julkisuus tuntuu, Kuronen vastasi: "inhottavalta".

(STT-IS)

Susan Kuronen julkistaa kirjansa

Susan Kuronen kertoo painostuksesta

Media piiritti Susan Kurosen

Susan Kuronen IS:n haastattelussa 6.2.

Kurosen kirjan infotilaisuus 6.2.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. 6

    Toni Edelmann on kuollut

  7. 7

    Metsästysporukka teki pilan kokeneelle hirvimiehelle – nettiin ladattu video leviää kulovalkean tavoin

  8. 8

    Uutuuskirja kertoo kuinka vuosien 1939–1944 suomalaisrintamilla ryypättiin – jopa ulosteista keitettiin pontikkaa

  9. 9

    Kissavahdiksi pestattu mies törmäsi yllätykseen Skotlannissa – ”Se hetki, kun tajuat kissojen muuttaneen pois ja jonkun muun muuttaneen tilalle”

  10. 10

    Väärä vainaja haudattiin Oulussa – hauturi pahoillaan: ”Näin pääsi käymään”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  5. 5

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  6. 6

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  7. 7

    Tämä asiakirja paljasti tulokikkailun – Päivi Lipponen syrjään toimitusjohtajan paikalta

  8. 8

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  9. 9

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  10. 10

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  6. 6

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  9. 9

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  10. 10

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kova väite K-Supermarketin kalatiskin kikasta ja takahuoneen tapahtumista – 22-vuotias Miss Tampere kertoo olevansa yksi kauppiaan uhreista

  2. 2

    41,6 miljoonan Eurojackpot-voitto Suomeen!

  3. 3

    Nuoren Emman netti-ihastus olikin kaljuuntuva, 53-vuotias kauppias – sen jälkeen tapahtui jotain käsittämätöntä

  4. 4

    Suositun popkaunottaren levynkansi aiheutti valtavan kohun – seksikkääksi tarkoitettu kuva onkin jotain ihan muuta

  5. 5

    Lahdesta löytynyt vainaja edelleen tunnistamatta – poliisi julkaisi poikkeuksellisesti kuvan ruumiista

  6. Näytä lisää