Kotimaa

Pedofiilirenkaan tuomittu työskenteli vuosia lastenkodissa

Julkaistu: , Päivitetty:

Jämsän käräjäoikeuden tuomitsema pedofiili työskenteli ja toimi harrastuksissaan lasten parissa. Hän oli mukana partion toiminnassa ja työskenteli lehtitietojen mukaan vuosia lastenkodissa.

Käräjäoikeuden antama kahdeksan vuoden tuomio ei liittynyt kuitenkaan 48-vuotiaan miehen työhön eikä harrastuksiin.

Pedofiilirenkaaseen kuuluneen miehen taustoista on tullut viime päivinä julki uutta tietoa. Mies oli mukana uusmaalaisen partiolippukunnan toiminnassa. Iltalehden mukaan hän osallistui myös Tammisaaressa heinäkuussa 2008 pidetylle partioleirille.

Partiopiirin toiminnanjohtaja kertoi perjantaina STT:lle, että mies ei ole partion jäsen eikä hän ole myöskään johtanut lapsiryhmiä leirillä tai muualla.

-Hän on maksanut joskus tukimielessä jäsenmaksun, mutta ei ole jäsen. Leirillä hän on ollut ehkä joissakin yleistehtävissä, mutta ei ryhmänjohtajana. Mukana olevat aikuiset ovat kyllä nimellisesti johtajia, mutta mies ei ole ollut vastuussa lapsiryhmistä.

Toiminnanjohtaja korostaa, ettei partiossa ole mitään epäilyjä lasten ahdistelusta.

Vuosien ura
lastenkodissa

Sanomalehti Keskisuomalaisen mukaan diakonin koulutuksen saanut mies työskenteli vuosia lastenkodissa. Tuomio tuli miehen vapaa-aikana tekemistä rikoksista, eikä entisen työnantajan tietoon ole tullut vastaavia epäilyjä miehen työssä.

-Jos työpaikalla ei ole tapahtunut jotakin, niin meillehän tällaisista asioista ei tule tietoa, jos työntekijä eroaa itse. Ketään ei ole meiltä erotettu, eikä mitään epäilyjä ole koskaan ollut, sanoi miehen entinen esimies, joka kuuli eron taustoista Keskisuomalaiselta.Kyseinen lastenkoti ei sijaitse Keski-Suomessa.

Mies todettiin syylliseksi muun muassa lapsen törkeään seksuaaliseen hyväksikäyttöön ja törkeisiin raiskauksiin. Uhreina olivat hänen netissä tapaamansa naistuttavan kaksi tytärtä sekä hänen oma 4-8-vuotias tyttärensä.

Jämsän käräjäoikeus tuomitsi lokakuun alussa kolme pedofiiliringin jäsentä ehdottomaan vankeuteen. Naistuttava sai seitsemän vuoden ja hänen avomiehensä kymmenen vuoden vankeusrangaistuksen.

Lain puutteita
tilkitään

Lainsäädäntöneuvos Janne Kanerva oikeusministeriöstä pitää selvänä, että lasten hyväksikäyttöä koskevia lakeja on Suomessa korjattava.

-Se on selvää, että rikos- ja rangaistussäännöksiä joudutaan täydentämään yleissopimuksen myötä. On sellaisia tekomuotoja, jotka meillä eivät ole tällä hetkellä rangaistavia. Selvin esimerkki on houkuttelu tapaamiseen netin kautta tai muuten tarkoituksena tehdä lapseen kohdistuva seksuaalirikos.

Kanerva sanoo, että myös lapsipornorikosten osalta lakiin on tulossa täydennyksiä.

Kanerva vetää työryhmää, joka selvittää, vastaavatko suomalaiset lait ja oikeusprosessit Euroopan neuvoston yleissopimusta. Aikaa on maaliskuun loppuun. Työryhmä käy läpi myös rikostaustan tarkistamiset, rikollisten hoidon, esitutkinnan sekä oikeusprosessin.

-Tehtäviimme kuuluu myös arvioida hyväksikäyttörikosten rangaistustaso ja se, edellyttääkö nykytilanne muutoksia lainsäädäntöön.

Tällä hetkellä lasten hyväksikäyttörikoksen rangaistuasteikko on 14 vuorokaudesta 4 vuoteen vankeutta. Törkeäksi katsotuissa tapauksissa asteikko on vuodesta 10 vuoteen.Työryhmä käy läpi myös tuomittujen hoitoa. Esillä on muun muassa lääkehoito.