Kotimaa

Lehtomäki: Kaksi vuotta lisää aikaa jätevesien puhdistamiseen

Julkaistu:

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk) esittää kahden vuoden jatkoa kiistellyn haja-asutusalueiden jätevesiasetuksen siirtymäaikaan.

Uudet puhdistusvaatimukset olisi täytettävä vuoden 2015 loppuun mennessä.

Lehtomäki muistuttaa tiedotteessaan, että kiinteistön haltija voi lykätä vaadittuja parantamistoimia neljällä vuodella tekemällä kuntaan perustellun ilmoituksen.

- Tällöin asetuksen toimeenpanokauden pituudeksi tulee kaikkiaan 16 vuotta, kun tuleva asetusmuutos huomioidaan. Tämä on riittävän pitkä aika pystyä tekemään tarvittava investointi, Lehtomäki painottaa.

Yli 68-vuotiaat asukkaat vapautettaisiin jätevesien käsittelystä suoraan lain nojalla.

Lainmuutosta käsitellään valtioneuvostossa torstaina. Lisäksi tarkennettaisiin, missä tilanteessa kunnalta voi hakea vapautusta vaatimusten noudattamisesta. Viiden vuoden vapautus voisi koskea vähätuloisia, työttömiä ja pitkäaikaissairaita.

Haja-asutusalueiden kiinteistönomistajien tueksi luodaan myös yhtenäinen neuvontajärjestelmä. Neuvonta käynnistetään kolmella pilottialueella, jotka ympäristöministeriö valitsee lähiaikoina.