Hilma

Kotimaa

Kaverit videoivat vakavan rinneturman

Julkaistu:

18-vuotias kumirenkaalla mäkeä laskenut nuorukainen loukkaantui vakavasti Himoksella Jämsässä perjantai-iltana. Onnettomuuden tutkintaa helpottaa se, että Uudeltamaalta kotoisin olevan nuorukaisen turma tallentui videolle.

Nuorukainen laski kumirenkaalla Murrin rinteen alaosassa olleeseen hyppyriin rinteen sulkemisajan jälkeen kello 21.57. Hän putosi ilmeisesti nurinniskoin maahan.

Loukkaantunut vietiin hoitoon Kuopion yliopistolliseen sairaalaan. Poliisin tietojen mukaan nuorukaisella ei enää ole halvaantumisvaaraa.

Useamman hengen nuorisojoukko oli vuokrannut Himokselta mökin viikonlopuksi. Rinne suljettiin laskettelijoilta iltakahdeksalta, mutta se ei estänyt nuoria miehiä lähtemästä pulkkien ja kumirenkaiden kanssa kokeilemaan vauhdin hurmaa.

Nuorukaisilla oli mukanaan tallennuslaitteet, joilla he videoivat suorituksiaan omaksi ilokseen. Ilo loppui lyhyeen, kun yksi nuorista sai extreme-hurjastelun päätteeksi ambulanssikyydin.

- Pojat olivat täysin luvattomalla asialla. Mutta jos laskemaan haluaa, eiväthän puomitkaan rinteeseen pääsyä estä, Himoksen toimitusjohtaja Keijo Pitkäniemi valittelee.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Cheekin viimeinen keikka loppuunmyytiin alle minuutissa – lisäkeikka perjantaille!

  2. 2

    Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  3. 3

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  4. 4

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  5. 5

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  6. 6

    Pisa-tutkimus: Suomalaiset Euroopan kärkeä ongelmien ratkomisessa keskustelemalla – valtava ero poikien ja tyttöjen välillä

  7. 7

    MTV: Legendaarinen The Joulukalenteri tekee paluun – Mitä kulttimaineeseen nousseen sarjan näyttelijöille kuuluu nyt?

  8. 8

    Pelastuslaitos varoittaa talven tullen yleistyvästä näystä parkkipaikoilla – vaara leikkiville lapsille

  9. 9

    Sala- ja sarjamurhaajia, rikollispomoja ja terroristeja – he ovat Yhdysvaltain kuuluisimpia vankeja

  10. 10

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  3. 3

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  4. 4

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    Suomen halvimman uuden auton saa vuoden alusta 8 499 eurolla – katso, kuinka lukuisten autojen hinnat laskevat

  7. 7

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  8. 8

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  9. 9

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  10. 10

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  5. 5

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  6. 6

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  7. 7

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Cheekin viimeinen keikka loppuunmyytiin alle minuutissa – lisäkeikka perjantaille!

  2. 2

    Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  3. 3

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  4. 4

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  5. 5

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  6. Näytä lisää