Katri, Kaija

Kotimaa

Ilkka Kanervaa epäillään lahjusrikoksesta

Julkaistu:

Entistä ulkoministeriä Ilkka Kanervaa (kok) epäillään lahjusrikoksesta. Jutun kuulustelut on aloitettu, mutta ketään henkilöä - ei myöskään Kanervaa - ole otettu kiinni tai pidätetty.

Poliisin talousrikosyksikön johtaja Ilkka Koskimäki vahvisti Ilta-Sanomille, että Kanervaa epäillään lahjoman vastaanottamisesta vuonna 2008 silloisen syntymäpäiväjuhlien aikoihin.

- Kanerva on kiistänyt syyllisyytensä, Koskimäki sanoi.

Tieto Kanervan poliisikuulustelusta jäi sunnuntaina jossain määrin epämääräiseksi. Hän itse sanoi, että poliisi kuuli häntä esitutkinnassa epäiltynä ja kyse oli ilmeisesti lahjoman vastaanottamisesta.

- Epäilyyn liittyvä nimike jäi minulle jossain määrin epäselväksi, Kanerva sanoi.

Koskimäen mukaan asiassa ei ollut mitään epäselvää.

- Hiukan minä ihmettelen, että Kanervalle jäi epäselväksi hänen asemansa kuulusteluissa, Koskimäki totesi IS:lle.

Poliisi päätyi esitutkinnan aloittamiseen oman tutkimuksensa perusteella.

Epäselvyyksien aikoihin kansanedustaja Kanerva toimi ulkoministerinä. Hän joutui eromaan tehtävistä myöhemmin yksityisasioidensa takia.

Juttu liittyy Nova-yhtiöiden konkurssiepäselvyyksiin ja asiasta laadittuun erityistilintarkastukseen. Kanervan mahdollisesta osuudesta tapahtumiin on kuitenkin käynnistetty on tutkimuslinjansa.

Tiettävästi epäselvyydet liittyvät Kanervan saamiin lahjoihin ja ostettuihin seminaarilippuihin syntymäpäivien aikoihin. Summa on yhteisarvoltaan 17 000 euroa.

Poliisi on ollut kiinnostunut Nova Groupin mahdollisista yhteyksistä tekeillä olevaan Varsinais-Suomen maakuntakaavaan. Kanerva toimii kaavaa valmistelevan Varsinais-Suomen liiton hallituksen puheenjohtajana.

Kanerva ei ole tänään halunnut kommentoida tapahtumia.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

  3. 3

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  6. 6

    Egyptin armeija moukaroi moskeijaiskun tekijöitä – tuhosi ajoneuvoja ja asevarastoja

  7. 7

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  8. 8

    Pohjois-Korea ryhtyi toimiin rajavyöhykkeellä – työläiset kaivavat ojaa ja istuttavat puita kohtaan, josta sotilas loikkasi etelään

  9. 9

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  10. 10

    Facebookissa toimii naisten ”salapoliisi­ryhmä” – mistä otsikoihin nousseessa ryhmässä on oikein kyse?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  2. 2

    Aamulypsyn Jaajo Linnonmaa joutui kohun keskelle – näin juontaja itse kommentoi tilannetta

  3. 3

    Janne Ahosen yllätysratkaisu: Mico-poika sai lopettaa koulun 15-vuotiaana – ”Vaimo oli aluksi hieman kriittinen”

  4. 4

    Urheilijatähti väittää tulleensa raiskatuksi Helsingissä – Patrik Sjöberg raivostui asian käsittelystä: ”Kesti puoli tuntia selvittää tekijä”

  5. 5

    Fanit surevat tangoprinssi Dimitri Sjöbergin varhaista poismenoa – ”Ääni oli sulaa kultaa”

  6. 6

    Juhana, 30, yllättyi: Avasi puhelimen, sisältä paljastui muuta mitä piti – huomaisitko eroa?

  7. 7

    Kuvat: Tiffany Trump, 24, kohautti lyhyellä hameella – sisarukset edustivat yhdessä harvinaisesti

  8. 8

    Napakympin Marko valitsi Neiti A:n – yhteiselle matkalle lähtikin Neiti B: ”Ei tarvinnut kuunnella naputusta”

  9. 9

    Poliisilta lisätietoa Juuan kuolonkolarista: ”Rekka tuli valitettavasti juuri silloin vastaan”

  10. 10

    Vladimir Putinin viesti Venäjän aseteollisuudelle: Valmistautukaa sotaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Katso, kuinka monella suomalaisella on sama sukunimi kuin sinulla

  4. 4

    Aku Hirviniemi sai keskellä yötä viestin ex-puolisoltaan Niina Lahtiselta – ”Alkaako vanha suola janottaa?”

  5. 5

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  6. 6

    Elina, 33, muutti Oulusta Italiaan ja huomasi ison eron työmoraalissa: ”Suomessa se on juuri toisin päin”

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  9. 9

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  10. 10

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Uusi feministinen Instagram-ilmiö leviää: naiset levittelevät haarojaan kuvissa – myös Maria Veitola osallistui

  2. 2

    Juice Leskisen kuolemasta 11 vuotta: Tampereella käynnistyi keskustelu hautakiven kunnosta – Sari-leski kertoo nyt IS:lle mielipiteensä

  3. 3

    Sinkku Maria, 34, kävi lupaavilla Tinder-treffeillä – fiilis muuttui hetkessä ravintolasta lähtiessä

  4. 4

    Älä ikinä sano näitä lapselle – 8 haitallista lausetta, jotka lipsahtavat suusta liian helposti

  5. 5

    Jarno tallensi videolle harvinaisen näyn – sudet tulivat todella lähelle: ”Eivät tuntuneet häiriintyvän, vaikka pistin pääni ulos kopista ja rääkäisin”

  6. Näytä lisää