Kotimaa

Kadonneesta Raisa Räisäsestä uusi vihje: Tanssi tumman miehen kanssa?

Julkaistu: , Päivitetty:

Poliisi tutkii liki kymmenen vuotta sitten kadonneesta Raisa Räisäsestä saamaansa uutta vihjettä, kertoo Aamulehti.

Silminnäkijä on kertonut Aamulehden mukaan poliisille nähneensä Raisa Räisäsen tuntomerkkeihin sopivan naisen 16. lokakuuta 1999 kello 22.00 jälkeen Tampereella ravintola Teerenpelissä.

Silminnäkijän mukaan nainen oli tanssinut ravintolan alakerrassa.

Tanssilattialla oli hänen kanssaan samaan aikaan isokokoinen, pitkä tumma afrikkalaistyyppinen mies ja mahdollisesti marokkolainen, lyhyempi 170-180 senttiä pitkä mies.

Tanssin jälkeen nainen palasi silminnäkijän mukaan pöytäänsä. Hän alkoi moittia kahta romaninaista ja väitti näiden anastaneet häneltä lompakon tai kännykän.

Paikalle saapui tuolloin myös noin 40-50-vuotias romanimies ja lopulta ravintolan järjestyksenvalvoja, joka selvitteli asiaa.

Silminnäkijä oli havainnut Aamulehden mukaan naisen myöhemmin kello 23 aikaan ylittämässä yksin Hämeenkatua, josta hän oli jatkanut matkaansa Kauppakatua pitkin kohti Keskustoria.

Hänen askeleensa olivat olleet horjuvia. Lisäksi nainen oli ollut vähissä vaatteissa.

Räisänen katosi 16. lokakuuta 1999 kello 23 aikaan Tampereen keskustasta.

Keskusrikospoliisi ottaa vastaan tietoja uuteen vinkkiin tai Raisa Räisäsen katoamiseen liittyen numeroissa 071 85819 tai 071 8785830.