Hilma

Kotimaa

Maatalouden 141-tuesta on päästy sopuun

Julkaistu: , Päivitetty:

Etelä-Suomen 141-maataloustuki jatkuu seuraavat kuusi vuotta. Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttila (kesk.) ja EU-komissaari Mariann Fischer Boel pääsivät kiistassa ratkaisuun Brysselissä tiistaina.

Anttilan mukaan tuesta käytiin kova vääntö. Hän sanoi olevansa sopuun melko tyytyväinen.

- Tämä on kohtuullisen hyvä saavutus tässä tilanteessa, hän kommentoi ratkaisua tuoreeltaan.

Anttila kertoi, että komissio hyväksyi Suomen esityksen tuen tasosta seuraavien neljän vuoden osalta sellaisenaan.

Tuki laskee näinä vuosina alle kolme prosenttia vuodessa. Sen sijaan vuosina 2012-2013 tuki laskee selvemmin.

Kun tukea maksetaan ensi vuonna noin 94 miljoonaa euroa, sen suuruus on vuonna 2013 noin 63 miljoonaa. Leikkaukset kohdistuvat etenkin sika- ja broileritiloihin.

Varsinkin sianlihan tuotanto on Suomessa noussut EU-jäsenyyden aikana. Komission mukaan ala ei siten tarvitse enää suurta vakavien vaikeuksien tukea.

Tuen menetykset pyritään korvaamaan EU:n yleisellä luonnonhaittatuella. Sen suuruus selviää myöhemmin.

Etelä-Suomen tuesta on kiistelty koko syksyn ajan. Kaikista maataloustuista 141-tuen osuus on pieni.

TUKI LASKEE SELVÄSTI

Etelä-Suomen 141-maataloustuki laskee seuraavina neljänä vuonna vain hieman. Maatalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan EU-komissio hyväksyi Suomen esityksen näiltä vuosilta sellaisenaan.

Ensi vuonna tuki on 93,9 miljoonaa euroa ja laskee sen jälkeen alle kolme prosenttia vuodessa.

Sen sijaan vuosina 2012-2013 tuki laskee voimakkaammin. Vuonna 2013 tuen summa on 63 miljoonaa euroa.

Tuen leikkaukset pyritään korvaamaan EU:n yleisellä luonnonhaittatuella.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestarilta rajuja syytöksiä hiihdon dopingista – Venäjällä raivostuttiin: ”Häntä pitäisi vetää turpaan”

  2. 2

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  3. 3

    Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

  4. 4

    Selvitys: Moottoriteiden alentaminen kaduiksi aiheuttaisi massiiviset ruuhkat ja miljardien kustannukset

  5. 5

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  6. 6

    Turussa Aurajoesta etsityn Juuso-Petterin toinenkin kenkä löydettiin

  7. 7

    Uskomaton suosio! Myös lisäkonsertti Cheekin jäähyväiskeikalle loppuunmyyty

  8. 8

    Onko Venäjällä tapahtunut ydin­onnettomuus? Virasto: ”Erittäin korkeaa” radioaktiivisuutta lähellä Tsheljabinskia

  9. 9

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  10. 10

    Mikko Hyppöseltä raju ennuste: ”Näemme kapinan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  2. 2

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  3. 3

    Kenen Suomi-julkkiksen kanssa olet samanpituinen? Tarkista yli 150 nimen listasta

  4. 4

    Jari Sillanpää laihtui useita kiloja – havahtui muuttuneeseen ulkonäköönsä karulla tavalla

  5. 5

    Susan Atkins oli vain 21-vuotias osallistuessaan maailmaa järkyttäneisiin murhiin – näin Charles Mansonin ”Perheen” jäsenille kävi

  6. 6

    7 ”noloa” seksimokaa, joita häpeät ihan turhaan

  7. 7

    Pikkulapsen väitetään tuhonneen 1 100 € meikit – kuvan sekamelskasta julkaissut nainen joutui yllättävän raivon kohteeksi

  8. 8

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  9. 9

    Poptähti Christina Aguilera pelmahti gaalaan lähes tunnistamattomana: fanit ihmeissään muutoksesta

  10. 10

    Kainuulainen opettaja raiskasi vaimonsa ja alisti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  3. 3

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  4. 4

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  5. 5

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  6. 6

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  7. 7

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  8. 8

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Maailmanmestarilta rajuja syytöksiä hiihdon dopingista – Venäjällä raivostuttiin: ”Häntä pitäisi vetää turpaan”

  2. 2

    Järkyttävä video: 5-vuotias oli hukuksissa useita minuutteja uima­hallin altaassa – äiti oli mennyt saunaan lämmittelemään

  3. 3

    Amerikkalaislehti: HIM marssi ulos lavalta jäähyväiskeikallaan New Yorkissa – Ville Valo kouraisi haaroväliään ja heitti mikin nurkkaan

  4. 4

    Selvitys: Moottoriteiden alentaminen kaduiksi aiheuttaisi massiiviset ruuhkat ja miljardien kustannukset

  5. 5

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  6. Näytä lisää