Kauno, Kasperi

Kotimaa

Junaradan ylittäminen moottorikelkalla laitonta ensi kuussa

Julkaistu:

Tammikuussa voimaan tuleva ratalaki kieltää junaradan ylittämisen moottorikelkalla ja mönkijällä, kirjoittaa Savon Sanomat.

Suomessa ei ole aiemmin ollut erillistä ratalakia. Ylikonstaapeli Jaakko Lyytikäinen liikkuvasta poliisista kertoo, että poliisi suhtautuu lainmuutoksen tuomaan rajoitukseen aluksi neuvovasti.

- Ratalain perusteena on se, että moottorikelkkojen telat aiheuttavat kiskoille vahinkoa. Kelkat myös tuovat mukanaan lunta, joka täyttää raiteet. Lisäksi kelkat aiheuttavat kiskojen ja ratapenkkojen jäätymistä, Lyytikäinen sanoo.

Lyytikäinen huomauttaa, ettei ratalaki tule estämään junaradan ylittämistä moottorikelkalla kaikissa tapauksissa.

- Kelkalla ei saa ylittää rataa ilman radan ylläpitäjän lupaa. Luvan ylityksiin voi siis neuvotella kelkkareitille, Lyytikäinen kertoo.

- Lisäksi ratalaki koskee vain valtion ratoja, ei esimerkiksi yksityisiä pistoraiteita.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

  5. 5

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  6. 6

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 34, ja Kaija Stormbom, 54, paljastivat lapsensa lasketun ajan: ”Olen hermona ja odotan tulevaa onnellisin mielin”

  7. 7

    Julkkiskokki Sami Garam ja Päivi-vaimo: asumusero – takana lähes 30 vuoden avioliitto

  8. 8

    40 vuotta Lynyrd Skynyrd -yhtyeen tuhoisasta lentoturmasta – näin kaikki tapahtui

  9. 9

    British Airways pyysi anteeksi – koneessa ällöttävä yllätys, nukkuville matkustajille puremia

  10. 10

    Marjayrittäjä syytteessä ihmiskaupasta: Tällaisissa oloissa thaipoimijat asuivat Keski-Suomessa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  2. 2

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  3. 3

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  4. 4

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  5. 5

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  6. 6

    Me Naiset: Rosa Meriläinen treenaa vaginaansa – ”Nostan esimerkiksi ketsuppipulloa”

  7. 7

    Uutuuskirja: Naimisissa ollut Olli Lindholm tapasi nuoren Eveliina-rakkaansa saunalla – ”Olin kuin kissa pistoksissa”

  8. 8

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  9. 9

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  10. 10

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  10. 10

    Jyväskyläläinen Toni, 39, osui kultasuoneen – kotivarastossa kehitetty ”seos” saavutti ilmiömäisen suosion vain 3 viikossa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Helsingin Kaivopuiston edustalta löytyi miehen ruumis

  2. 2

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  3. 3

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  4. 4

    Kahdeksan auton ketjukolari liukkaalla Kolmostiellä – heittelehtinyt auto törmäsi muihin autoihin

  5. 5

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  6. Näytä lisää