Kauno, Kasperi

Kotimaa

Matti Nykänen valitti vankeustuomiostaan

Julkaistu:

Ex-mäkihyppysankari Matti Nykänen ei halua takaisin vankilaan. Hän on valittanut saamastaan 4 kuukauden vankeustuomiosta hovioikeuteen.

Ylen Pirkanmaan uutisten mukaan Nykäsen pahoinpitelyjuttu siirtyy seuraavaksi Turun hovioikeuden käsiteltäväksi. Syyttäjä tyytyi Tampereen käräjäoikeuden päätökseen.

Nykänen sai tuomion vaimonsa pahoinpitelystä. Teko sattui viime syyskuussa neljä päivää sen jälkeen, kun Matti Nykänen oli vapautunut vankilasta puukotusjutun tuomiota kärsimästä.

Mervi Nykänen todisti ensimmäistä kertaa pahoinpitelyjutussa aviomiestään vastaan, ja se toi Matti Nykäselle vankeusrangaistuksen. Nykänen tuomittiin myös menettämään ehdonalainen vapautensa. Se tietää kuukauden lisää vankeutta.

Matti olisi halunnut
yhdyskuntapalveluun

- Pidän rangaistusta liiallisena, ja se on myös Matin kanta. Teko olisi ollut sovitettavissa yhdyskuntapalvelulla ja tukevalla sakolla, totesi Nykäsen asianajaja Heikki Salo käräjäoikeuden tuomiosta IS:lle.

Matti Nykänen olisi halunnut yhdyskuntapalveluun. Hänet on todettu sinne soveltuvaksi.

Yhdyskuntapalvelussa Nykänen olisi voinut kuitata yhden päivän vankeutta tekemällä tunnin yleishyödyllistä työtä. Oikeus ei kuitenkaan suostunut tähän. "Vankeusrangaistus on oikea seuraamus teosta", totesi Tampereen käräjäoikeus päätöksessään. (IS)

Näitä luetaan!
  1. 1

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  2. 2

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  3. 3

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  4. 4

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. 6

    Marko Jantusen poika pelaa tänään uransa ensimmäisen SM-liigaottelun – ”Taitoa on kuin isällään”

  7. 7

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  8. 8

    Mikä pukeutuja! Espanjan kuningatar Letizian 76 euron ketjuliikemekko ja muut ihanat tyylit

  9. 9

    Kuvat: Järjetön kaahaaminen päättyi 30 metrin ilmalentoon, auto rysähti sillalta maahan – ”Menin siinä ihan shokkiin”

  10. 10

    Nils Torvalds pitää selviönä Venäjän pyrkimyksiä vaikuttaa Suomen presidentinvaaleihin: ”Tervetuloa todellisuuteen”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  2. 2

    Törkyvideolla esiintyvä Niki Juusela pettyi raskaasti ystäväporukkaansa – ”Luottamus on katkennut”

  3. 3

    Härski video leviää – Niki Juusela pilkkaa Juhani Tammista sukuelin kädessään

  4. 4

    Jyri lähetti viestin tytölle Brasiliassa – meni 30 sekuntia ja mies sai avaimet käteen, ilmaisen asunnon ja käskyn ruokkia kissa

  5. 5

    Pohjois-Korealta uusi varoitus Yhdysvalloille oudossa kirjeessä: ”Äärimmäinen uhkaus tuhota koko maailma”

  6. 6

    Miljonäärin 20-vuotias tytär ajoi Lexuksen väkijoukkoon Ukrainassa – viisi kuoli, kuusi loukkaantui, katu kuin ”sotatanner”

  7. 7

    Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

  8. 8

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  9. 9

    Nyt puhuu Niki Juuselan virtsausvideolla pilkkaama Juhani Tamminen: ”Mitä helvettiä”

  10. 10

    Ainutlaatuinen video paljastaa Pohjois-Korean pääkaupungista näkymiä, joita ei ole ennen näytetty

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Dopingtuomion saaneen Therese Johaugin ulkoinen olemus on jotain aivan muuta kuin kaksi kuukautta sitten – katso kuvat

  2. 2

    Huomaatko erikoisen yksityiskohdan? 19-vuotiaan Lisan viaton bikinikuva kummastuttaa Instagramissa

  3. 3

    Tutut liikennemerkit muuttuvat sukupuolineutraaleiksi – katso kuvat!

  4. 4

    Onko tässä erikoisin hääkuva ikinä? Kreikkalaiskappeli kielsi ulkomaalaisparien häät rivon kuvan seurauksena

  5. 5

    Aku Hirviniemi katosi vuosi sitten äkisti julkisuudesta – nyt hän kertoo, mitä silloin tapahtui: ”Tuijotin vain tyhjyyteen”

  6. 6

    Madonnaa, 59, syytetään räikeästä kuvanmuokkauksesta – tuoreet kuvat kertovat totuuden: ”Tämä on jo noloa”

  7. 7

    Aku Hirviniemi puhuu hänen ja Niina Lahtisen erosta – tyttären sanat merkitsivät paljon

  8. 8

    Matti Ahde kertoo sairaudestaan ja yhä jatkuvista hoidoista – ”Tilanne on vakava”

  9. 9

    Presidentti Niinistö ärähti ideologisesti työttömille: ”Se, että asiaa mainostetaan...”

  10. 10

    Jymy-yllätys: Maajussi-Heikin morsianehdokas jättää sarjan – paljastaa painavan salaisuutensa

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Kovia väitteitä K-Supermarketin palvelutiskin ruuasta ja pyllylle taputtelusta – kauppias irtisanoutui yllättäen

  2. 2

    Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

  3. 3

    Satuhäät palaa uudella nimellä – sulhanen suuttuu ja kävelee tiehensä kesken häävalssin

  4. 4

    Poliisi epäilee: 15-vuotias poika yritti tappaa nuoren naisen Vaasassa – ”Pidän tosi vakavana tätä asiaa”

  5. 5

    Näin päättyi Napakymppi-parin Ikaalisten matka – piikki auki, Ville jätti taksit maksamatta: ”Odotin, milloin pääsen pois”

  6. Näytä lisää