Silja, Selja

Kotimaa

Asevelvollisuus saa kansan tuen

Julkaistu:

Nato-kanta ja muutkin turvallisuuspoliittiset mielipiteet vaihtuvat muodin mukaan, mutta yksi on joka säilyy.

Suomalaiset nimittäin haluavat, että sotilaallinen puolustus hoidetaan tulevaisuudessakin yleiseen asevelvollisuuteen perustuen.

Jopa 78 prosenttia suomalaisista asettuu tukemaan nykyistä järjestelmää, jossa kaikki 18-60-vuotiaat suomalaismiehet ovat asevelvollisia.

Tiedot selviävät tuoreesta TNS-Gallupin IS:lle tekemästä tutkimuksesta.

Vain viidennes kansalaisista kannattaa ajatusta, että yleisestä asevelvollisuudesta luovuttaisiin ja siirryttäisiin valikoivampaan järjestelmään, jossa selvästi nykyistä pienempi osa asevelvollisuusikäisistä suorittaa asepalveluksen.

Tällöin suurin osa hakeutuisi asepalvelukseen vapaaehtoisesti. Kaikissa ikäluokissa suuri enemmistö tukee yleistä asevelvollisuutta.

Vuonna 2005 tehtyyn kyselytutkimukseen verrattuna suhtautuminen asevelvollisuusarmeijaan on pysynyt samalla tasolla.

Kaksi vuotta sitten yleistä asevelvollisuutta kannatti 77 prosenttia suomalaisista.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  2. 2

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  3. 3

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  4. 4

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  5. 5

    Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

  6. 6

    18-vuotiasta kuopiolaista Helmiä odotti paareilla raajaton, silmätön mies – ”En saanut mitään ohjeita”

  7. 7

    Dramaattinen turvakameravideo hurjasta juoksusta: Pohjois-Koreasta loikanneen sotilaan auto juuttui mutaan – pakeni tulitusta

  8. 8

    Synkkä arvio ilman riittävyydestä kadonneessa sukellusveneessä – syvyyksistä kuuluneen koputuksen arvoitus ratkesi

  9. 9

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  10. 10

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  2. 2

    Hyväksikäyttöä ja aliravitsemusta: Loikkari kertoo naissotilaiden kokemista kauhuista Pohjois-Korean armeijassa

  3. 3

    Seitsemän loukkaantunut vakavassa liikenneonnettomuudessa Vantaalla

  4. 4

    Puhutko ”tätikieltä”? Vastaa 16 kysymykseen ja testaa, mitä sanavarastosi paljastaa iästäsi

  5. 5

    6 mekkoa, joihin ei kannata pukeutua oikeassa elämässä mihinkään tilaisuuteen

  6. 6

    Erika Vikman julkaisi hupaisan kuvan – kuittailee Dannylle: ”Sorry Lipsanen”

  7. 7

    Syyte 10-vuotiaan tytön raiskauksesta hylättiin hovioikeudessa – uhrin vastustelusta ei ollut näyttöä

  8. 8

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  9. 9

    Kansanedustaja Antti Lindtman, 35, ja Kaija Stormbom, 54, saivat vauvan – tyttö tuli!

  10. 10

    Iso myräkkä tulossa: lunta jopa 30 senttiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Rouvan alaston yövieras tuli isäntää vastaan kotipihalla – se letkautus naulautui taksikuskin mieleen pysyvästi

  2. 2

    Raskasta joulua -konsertti osoittautui raskaaksi pettymykseksi Oulussa – kuulijat raivoissaan: ”Nyt on rahastuksen makua!”

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Kuvassa näkyvän pysähtyneen henkilöauton kuljettaja, soita heti poliisille

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    10 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat syömästä leipää

  8. 8

    Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

  9. 9

    Lentokone lähti rajuun nousuun kesken laskeutumisen Helsinki-Vantaalle – matkustajat hämmästyivät

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Mikä vartalo: Miss Suomi Michaela häikäisi Miss Universum -bikinikierroksella – fanit ihmeissään tummahiuksisesta suomalaismissistä

  2. 2

    Jari Sarasvuo Huomenta Suomessa: edessä suuri leikkaus – leuka halkaistaan kahtia ensi viikolla: ”Kyllä se pelottaa”

  3. 3

    2 pitkää avioliittoa sai järkyttävän lopun peräkkäisinä päivinä: ”Anni ei varmasti sanonut mitään minulle pahasti”

  4. 4

    Onko sinulla sama kriittinen km-raja? Tällaista autoa suurin osa etsii netistä

  5. 5

    Perhe­tragedia sysäsi Elianan, 35, sukellus­veneen upseeriksi – nyt häntä etsitään Atlantin pohjasta

  6. Näytä lisää