Näin DDR:lle laulettiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Sdp:n kansainvälinen sihteeri Paavo Lipponen kertoi 1972 itäsaksalaisille Stasi-virkailijoille Länsi-Saksan sosiaalidemokraattien näkemyksistä koskien maansa tunnustamista.

Kansanedustaja Matti Ahde yhtyi 1971 DDR:n edustuston päällikön valituksiin puolueensa lehden kirjoittelusta ja 1972 kertoi halustaan yksityismatkalle DDR:ään. DDR:n edustuston direktiivi määritteli Paavo Lipposen avainhenkilöksi, jota pyydettäisiin julkisesti puhumaan maan tunnustamisen puolesta.

Ilta-Sanomat julkaisee nyt esimerkkeinä eräitä arkistoista löytyneistä muistioista. Niihin on viitattu viime aikojen Stasi-keskustelussa.

Itäsaksalaisten sauna- ja muista keskusteluista tekemät muistiot ovat ladattavissa jutun ohessa pdf-tiedostoina.

Entinen pääministeri Paavo Lipponen haukkui keskiviikkona kolumnissaan Turun Sanomissa Stasi-keskustelun. Lipposen mukaan "mikä tahansa esiin heitetty väite on muuttunut uutiseksi, surkeimman satelliittivaltion nilkkiagenttien raportteja on käsitelty vailla minkäänlaista lähdekritiikkiä".

IS:n lukijat voivat muistioista itse todeta, mistä on kyse ja mitä kaikkea itäsaksalaiset halusivat kuulla poliitikoilta. Muistioiden oheen on tehty lyhyitä epävirallisia käännöksiä ja summittaisia referointeja ao. muistioista.

DDR:n virkailijat valmistivat tekstit ulkoministeriölleen. Suomalaisten kanssa käytyjen keskustelujen referoinneissa varmasti on epätarkkuuksia ja väärinkäsityksiä, on täsmällisistä teksteistä kuitenkin vaikea havaita liioittelua tai omien kontaktien paisuttelua.

Tohtori Alpo Rusi käyttää arkistoista löytämiään muistioita tulevassa kirjassaan Vasemmalta ohi. Rusi pyrkii kertomaan, millaista yhteistyö käytännössä oli ja mitä se merkitsi.

Paljolti 1970- ja 1980-lukujen DDR-suhteisiin keskittyvässä kirjassa näkyy säännöllisen yhteydenpidon tekijöinä paljon demareita. Sdp nousi tuolloin valtaan myös ulkopolitiikassa. Puolueessa tuli valtaan Kalevi Sorsan myötä nuorempi väki, joka ei aiempien ikäluokkien tapaan vierastanut tiiviimpiä kontakteja itään.

Lipponen aloitti yhteydenpidon 1969. IS:n julkaisemissa muistioissa nähtävä, Paavo Lipposen puheista 12.9.1972 päivätty muistio sisälsi itäsaksalaisille tärkeitä uusia tietoja Suomen suhteesta ns. Saksan kysymykseen ja Länsi-Saksan demareista.

Alpo Rusi arvelee mm. tällä perusteella, että tietoja käytettiin myös Stasille samaan aikaan Suomesta lähteneessä toisessa raportissa. Sen tietolähteiksi merkittiin kolme kooditunnusta, joista yksi oli Jukka Rusi ja kahden henkilöllisyyttä ei tiedetä.

Viidessä nyt julkaistavassa muistiossa olevat isännät ovat Gerd Schulze, Peter Grimm, Rolf Böttcher ja Lothar Nestler.

Peter Grimmin nimi tuli tunnetuksi Rusi-oikeudenkäynnissä, sillä peitenimeä "Münzer" käyttänyt Grimm oli Jukka Rusin kontakti tämän luovuttaessa materiaaleja DDR:n Helsingin saunassa.

Grimm kertoi kuulustelussa, ettei hän saanut Alpo Rusilta mitään materiaalia ja "Alpo Rusilla ei varmasti ollut mitään tekemistä käsitteen tietolähde kanssa".