Tenho, Max

Kotimaa

Huumepoliisi odotti tutkinnan sijaan kiitosta

Julkaistu:

- Meitä on alettu ahdistella poliisilaitoksessa siitä lähtien, kun pääsimme sisään järjestäytyneen rikollisuuden tutkintaan. Ajojahtimme on kestänyt 4-5 kuukautta. Emme edes tiedä, mistä meitä epäillään.

Näin sanoo Helsingin huumepoliisin päällikkö, rikosylikomisario Jari Aarnio, 50, oudosta jupakasta, jonka tutkinta tänään tavalla tai toisella syvenee.

Ylikomisario Jari Aarnio, on jutun pääkonna tai sankari. Tänään selviää, käynnistetäänkö myös Aarnion toimista esitutkinta, kuten hän itse uskoo. Asiasta päättää viime kädessä valtiosyyttäjä A-P Koivisto, joka tiedottaa tilanteesta tänään.

Julkisuuteen on jo tihkunut tietoja, että 6-7 poliisin toimet tutkitaan. Samaan aikaan parikymmentä huumepoliisia on yllättäen sairastunut ja jäänyt pois töistä. Tätä pidetään protestointina.

IS:n selvityksen mukaan huumepoliisin katsotaan hyötyneen salaisten pakkokeinojen käytöstä liian helposti. Huumepoliisin epäillään suojelleen omia vihjeenantajiaan ja tiedottajiaan ja salanneen heitä koskevia asioita.

Kaiken tämän Aarnio kiistää. Hän sanoo ryhmänsä toimineen moitteettomasti ja odottaneen pikemminkin tunnustusta jatkuvista huumepaljastuksista kuin tutkintaa heistä itsestään.

Yksi syy erimielisyyksiin alkoi siitä, kun huumepoliisin tutkintavankeuteen junailema mies pääsi käymään kotonaan ja poliisien huomaamatta pystyi juopottelemaan itsensä kaatokänniin ennen selliin palauttamistaan.

IS:n selvityksen mukaan nyt epäillään, että juopottelu liittyy huumepoliisin palkitsemisjärjestelmään, jonka avulla kuulusteltava saadaan "hyvälle tuulelle". Muita palkitsemismuotoja ovat vangitun kotona käynti ja hetkellinen elämänkumppanin kanssa harjoitettu seksi. Sitten tutkintavanki passitetaan takaisin selliinsä. Vastapalvelukseksi poliisi saa kuulusteltavan tai tiedottajan kertaamaan rikoksesta tarkemmin, tunnustamaankin, mutta ennen kaikkea vasikoimaan muista henkilöistä ja itse huumekaupasta.

Aarnio kiistää tämänkin. Hänen mielestään jokaista asiakasta kohdellaan samalla tavalla, eikä palkitsemisjärjestelmää ole.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

  4. 4

    Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

  5. 5

    Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

  6. 6

    Espanjan poliisi ampui ranskalaismiestä, jonka arveli sanoneen ”Allahu akbar”

  7. 7

    Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

  8. 8

    Teetkö muihin vaikutuksen? Tällainen naama jää parhaiten ihmisten mieleen

  9. 9

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  10. 10

    Tekninen vika iski Länsimetron avajaispäivänä – metrojunat pysähtyivät raiteille

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Harvinaisen härski näky taivaalla – Yhdysvaltain laivasto närkästyi lentäjän tempusta

  2. 2

    Tellervo Koivisto puhuu avoimesti avioliittonsa vastoinkäymisistä – ”Sitä ei alkuaikoina kiinnitä sellaiseen huomiota..”

  3. 3

    KRP epäilee: Entinen huippukiekkoilija varasti parkkirahoja satoja tuhansia euroja

  4. 4

    Grease-tähden poikaystävä katosi kuin tuhka tuuleen vuonna 2005 – yksityisetsivät tutkivat kuolemaa turhaan 12 vuotta: Mysteeri ratkesi

  5. 5

    40-vuotias äiti ja teini-ikäiset tyttäret sekoittivat netin – yhteisselfiet saavat katsojan hämmennyksen valtaan

  6. 6

    Turkkilaisnaisen, 71, uskomattoman nuorekas ulkonäkö lyö ällikällä – kauneuden salaisuus kebab

  7. 7

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  8. 8

    Magneettikuvat paljastivat Tonin aivoista jotain hirveää – koko siihenastinen elämä katosi yllättäen muistista

  9. 9

    Jonne Aaronin autoon ilmestyi törkeä viesti – ex-tyttöystävä vakuuttaa viattomuuttaan: ”Mulla on alibi!”

  10. 10

    AC/DC-kitaristi Malcolm Young on kuollut

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Miten käy, jos osallistuu tuhansiin arvontoihin netissä? Äitiyslomalla ollut Maiju, 32, kokeili lähes vuoden ajan – tulos ällistyttää!

  2. 2

    Isänsä leikkipuistossa puukottama kolmi­vuotias kuoli – poliisi joutui pysäyttämään väkivallanteon voimakeinoin

  3. 3

    Yleisö häkeltyi: Sihteeri Katja kertoi seksielämästään tv-ruudussa – paukautti totuuden Napakympissä

  4. 4

    Karu ruumiinavaus julki: vuosikymmeniä steroideja käyttäneen kehonrakentajan sydän oli kasvanut luonnottomaksi

  5. 5

    Kahden viikon päästä ei enää selviä sakoilla – huolimatonta autoilijaa uhkaa vähintään tonnin lisävero

  6. 6

    Frederik palasi matkoilta kotiin ja purskahti itkuun – avovaimo oli pakannut tavaransa ja lähtenyt

  7. 7

    Porvoon puukotusmurhasta epäillyn veli varoitti surmatun 3-vuotiaan äitiä: Vaihda lukot

  8. 8

    Mitä sinä näet kuvassa? 1800-luvulla maalattu teos häkellyttää – naisen kädessä on tutunnäköinen esine

  9. 9

    6 asiaa, jotka tapahtuvat, kun lakkaat juomasta maitoa

  10. 10

    Nuoren naisen pyörätuoli horjahti bussin ovella kohtalokkain seurauksin – kuskin reaktio tyrmistytti

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Korsut olivat jatkosodassa seksin peruskouluja – saksalaisten tekniikoita kadehdittiin

  2. 2

    Miehestä alkoi suihkuta rajusti verta Ikean kassalla – terveyskeskus käännytti pois tutkimatta

  3. 3

    Leikkisä kiipeily päättyi huutoon: Apina puri kahta suomalaista Thaimaan lomakohteessa – rabies-vaarasta ei usein kerrota

  4. 4

    Juuso-Petterin etsinnöissä löytyi kadonneelle kuulunut kenkä

  5. 5

    Suomalaiskaveruksista tuli tähtiä Australiassa: Beny, 21, ja Aram, 22, patsastelevat työkseen uimahousuissa kadulla – ”Jopa nimmareita on saatu antaa”

  6. Näytä lisää