Ilmari, Ilmo

Kotimaa

Känninen isä yllytti 15-vuotiasta poikaansa ajamaan poliisia pakoon

Julkaistu:

Vahvasti humalainen isä yllytti 15-vuotiaan poikansa ajamaan hurjaa vauhtia poliiseja pakoon Espoossa. Espoon käräjäoikeus piti tekoa niin törkeänä, että langetti ehdotonta vankeutta 34-vuotiaalle isälle. Hän saa kuitenkin kuitata tuomionsa yhdyskuntapalvelulla.

Poliisipartio kiinnostui autosta viime helmikuussa, koska menopelissä oli väärät kilvet. Poliisi lähti auton perään, mutta pysähtymisen sijaan poika painoi kaasua.

Autossa oli isän ja pojan lisäksi kaksi pojan nuorta kaveria takapenkillä. Oikeudessa kuullun takapenkkiläisen mukaan isä käski poikaansa painamaan kaasua, jotta he saisivat poliisit karistettua. Välillä nopeus nousi jopa 200 kilometrin tuntivauhtiin.

Seurue oli lähtenyt liikkeelle Turengista, josta matka kulki Linnatuuleen. Päämääränä oli ajaa Riihimäelle pojan kavereiden luokse. Silti seurue päätyi hurjastelemaan Espooseen.

Espoon kihlakunnansyyttäjä Markku Ahonen syytti poikaa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja isää yllytyksestä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä liikennerikkomuksesta.

Oikeudessa isä kiisti kaiken. Hän kertoi olleensa sellaisessa humalatilassa, ettei olisi edes voinut yllyttää poikaansa. Isä kertoi heränneensä autossa vasta kun poliisipartio herätteli.

Espoon käräjäoikeus tuomitsi isälle 50 päivää ehdotonta vankeutta, joka muutettiin 50 tunniksi yhdyskuntapalvelua. Tuomio tuli yllytyksestä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja liikennerikkomuksesta, koska hän oli antanut auton ajokortittomalle. Poika sai 60 päiväsakkoa törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Maksettavaa paukahti 360 euroa.

Ahonen sanoo, että tapaus on niin poikkeuksellinen, ettei hän ole pitkällä urallaan vastaavaa nähnyt.

Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  3. 3

    Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

  4. 4

    Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

  5. 5

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  6. 6

    Mikael Forssell paljastaa Maria Veitolalle, kuinka iski Metti-vaimonsa – serkulta hämmentävä vinkki: ”Täys mattopommitus vaan”

  7. 7

    Keittiömestarin lempiruoka kotona on tuttu eineshyllystä: ”Putkari” on edullinen ja helppo tehdä

  8. 8

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  9. 9

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  10. 10

    Ruotsin urheilugaalassa nolo moka: vakavasti vammautunut Anna Holmlund pahoitti mielensä rankasta videosta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Autoilija ajoi ikkunat huurussa ABC-asemalle, eikä poliisi ”ollut 20 vuoden aikana nähnyt yhtä tyhmää miestä”

  2. 2

    Viisikymppinen Marja vapautui avioeron jälkeen harrastamaan seksibileitä ja parinvaihtoa: ”Tämän ikäinen nainen on tosi kuumaa kamaa”

  3. 3

    13 sisarusta löydettiin kammottavista oloista kotoaan Yhdysvalloissa – vanhemmille syytteet kidutuksesta

  4. 4

    Anna-Leena Härkönen ärsyyntyi Teneriffan-lennollaan rasittavasta ilmiöstä koneen vessajonossa – oletko huomannut tällaista käytöstä?

  5. 5

    14-vuotias tyttö heräsi asuntovaunusta – väitti poliisille joutuneensa yhdeksän miehen raiskaamaksi

  6. 6

    Raivomyräkkä riehuu Ruotsissa – näin myrsky etenee kohti Suomea

  7. 7

    Sebastian Aholle vakavat vammat hirmutaklauksesta – seuralta tuore ilmoitus jatkosta

  8. 8

    Kadonneen jäljillä -juontaja Ellen Jokikunnas rehellisenä: Tällainen suosikkisarja on kulissien takana – ”Ei ole ihme, että jotkut peruvat”

  9. 9

    Helsinkiläinen Hannah laittoi yhden ilmoituksen nettiin – kohta koko asunto oli sisustettu ilmaiseksi

  10. 10

    Haluatko vähentää vatsarasvaa? Yksi treeni on yli muiden

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äiti aavisti pahaa, kun Sanna-Marin Facebook-kuva oli vaihtunut yöllä – kodista paljastui kauhein mahdollinen painajainen

  2. 2

    Tallinnalaisen 19-vuotiaan fitness-kaunottaren kuvapari omasta takapuolestaan herätti vihaista keskustelua Instagramissa – ”Oletko tosissasi?”

  3. 3

    Nuorukainen palautti pulloja K-Marketiin – hetken kuluttua alkoi naismyyjän piina

  4. 4

    10 asiaa, jotka jokaisen pitäisi hävittää kodistaan heti

  5. 5

    Tällaisia ovat vanhempien naisten seksimatkat Gambiassa – nuoret ”rantapojat” tarjoavat seuraa häkellyttävän aktiivisesti

  6. 6

    Influenssa jyllää nyt koko maassa, perusterveitä aikuisia joutunut sairaalahoitoon – näillä alueilla on eniten tartuntoja

  7. 7

    Tyttö pakeni 13-vuotiaana pahamaineisesta Jumalan lapset -seksikultista – hirvittävät yksityiskohdat paljastuivat tv:ssä

  8. 8

    Kadonneen jäljillä: Oottin, 33, vuosien etsintä päättyi – Thaimaasta löytyneelle pikkuveljelle paljastui murheellinen totuus

  9. 9

    Muistatko vielä hittiyhtye Kwanin Marikon? Vaihtoi täysin alaa: tältä hän näyttää nyt!

  10. 10

    Hugh Hefnerin leski Crystal, 31, palasi julkisuuteen täysin muuttuneena – povipommityyli on nyt historiaa: elelee elatusmaksuilla

  11. Näytä lisää
Näitä luetaan!
  1. 1

    Tom Jonesin 29-vuotias poika elää kodittomana kadulla – isä ei halua olla lapsensa kanssa missään tekemisissä: ”Lapsi ei ollut suunniteltu”

  2. 2

    Dokumentti: Venäjällä halutaan Valamon aarteet takaisin ”hinnalla millä hyvänsä” – näin Putin vastasi

  3. 3

    Hotellin rantasauna palaa voimalla Helsingissä – meren raivo lietsoo liekkejä

  4. 4

    Reino Nordin julkaisi itsestään alastonkuvan – Maria-vaimo riensi puolustamaan hämmentävää otosta: ”Otan täyden vastuun”

  5. 5

    Dramaattinen muutos säässä Etelä-Suomessa: lunta voi tulla kohta jopa 30 senttiä

  6. Näytä lisää